SJ Gaming haastaa ennakkosuosikki ENCEn Telia Esports Seriesin ensimmäisessä ottelussa.

SJ Gaming kohtaa ensimmäisessä ottelussaan ainakin etukäteen suomen parhaimmaksi CS:GO-joukkueeksi puhutun ENCEn. Kirkkaimpien suomalaisten CS:GO-joukkuiden kanssa kärkisijoista taistellut SJ Gaming lähteekin viime otteluista huolimatta haastamaan ENCEä ihan tosissaan. ENCEltä ei odoteta ottelusta muuta kuin voittoa. Tämä voitto voi kuitenkin olla työn ja tuskan takana.

Ottelu tulee olemaan paras yhdestä ottelu. Tämä tuo yksittäiseen otteluun suuren yllätysmomentin, sillä alun nukahteluihin ei ole varaa. Lisäksi samasta maan kansalaisten pelatessa keskenään, tiedetään maanmiehen liikkeet usein tarkemmin kuin jonkun muun. Yhtenä esimerkkinä Jesse ”KHRN” Grandell ja Mikko ”xartE” Välimaa pelasivat 2017 mainetta niittäen yhdessä nykyään ENCEssä pelaavien Jere ”sergej” Salon ja Aleksi ”Aleksib” Virolaisen kanssa. Entisten tiimikaverien kesken varmasti on siis selvillä miten toinen tykkää pelata.

Joukkueiden viimeisin keskinäinen kohtaaminen käytiin ASUS ROG Winter 2019 tapahtumassa 1.2.2019 ja se päättyi ENCEn 2-0 voittoon (Overpass 16-2, Mirage 16-13). Joukkueiden keskinäiset viralliset ottelut ovat ENCEn hyväksi vain 3-2. Kartat joukkueiden välillä puhuvat kuitenkin karua kieltään: ENCE on voittanut 7 karttaa, SJ Gamingin voittaessa 4 karttaa. SJ Gamingin voitot ovat tulleet molemmat marraskuussa 2018 ja toinen voitoista oli ainoassa joukkueiden välisessä paras yhdestä-ottelussa, joka päättyi SJ Gamingin 22-18 voittoon Overpassissa. On kuitenkin otettava huomioon, että nykyisissä kokoonpanoissaan ollessaan joukkueet ovat kohdanneet vain kolme kertaa ja näistä kolmesta ottelusta SJ Gaming on voittanut kaksi kertaa. Ei siis ole mikään mahdottomuus, että SJ Gaming tämän maanmiesten välisen ottelun pystyisi omaan suuntaansa kääntämään.

Mihin karttaan päädytäänkään?

Karttoja pohtiessa voidaan ainakin Cache heittää varmasti poistopinoon, sillä se on tuloksellisesti SJ Gamingin paras kartta kun taas ENCE poistaa kartan veto-tilaisuuksissa lähes joka kerta. SJ Gaming taas poistaa melko varmasti yhden omista huonoimmista kartoistaan eli Dust 2:n, joka on ollut yksi ENCEn pelatuimmista..

ENCE poistaa mahdollisesti myös Infernon, sillä se on ollut yksi SJ Gamingin pelatuimmista. Tämän jälkeen onkin kuitenkin kiintoisaa nähdä, mihin karttaan päädytään. SJ Gamingin Overpass on ollut tilastollisesti surkea, joten uskon heidän jättävän kartan pois ENCEn kohdalla. Voi myös olla että SJ Gaming poistaa ENCEn parhaan kartan Trainin ja lähtee taistelemaan tilastollisesti huonossa Overpassissaan, mutta SJ Gaming on näyttänyt uskaltavansa haastaa ENCEn Trainissa, voittaen 16-10 marraskuussa pelatussa ottelussa.

SJ Gaming voi myös yrittää hakea otteluun pienen kierrepallon jättämällä Nuken mahdolliseksi kartaksi. Vaikka kartta on ENCEn parhaimpien joukossa, on joukkue näyttänyt olevansa haavoittuvainen pienempiäkin joukkueita vastaan kyseisessä kartassa. Lisäksi kartta on SJ Gamingin parhaimpia. Voi kuitenkin olla että ottelussa päädytään molempien pitämään karttaan, Mirageen. Karttoja tutkiessa on kuitenkin selvää, että ENCE lähtee vahvana ennakkosuosikkina otteluun, jos mitään yllättävää ei karttavalinnoissa tapahdu.

Telia Esports Series FI

@TeliaEsportsFi
Huomenna mennään klo 21! 🔥
Käykää kurkkimassa @ylekioski'n tekemä erinomainen recap- ja fiilistelyvideo!
"Löytyykö Telian uudesta CS:GO -liigasta ENCE:n kaataja?" @ylekioski @miisanuorgam
#esportsfi #teliaesportsseries #risetothetop
youtube.com/watch?v=7URgtr…

Otteluita voi seurata livenä Subilta, MTV-palvelusta tai Twitchistä. Ensimmäinen ottelu pelataan 26.4. kello 21:00, kun maailmallakin mainetta niittänyt ENCE kohtaa SJ Gamingin.

Joona Loula

Nuori pojankloppi joka kirjoittaa ja elää pilke silmäkulmassa. Opiskelen media-alaa ja elämää, sekä haikailen nuoruusvuosien muistoja.