Suomi aloittaa FIFAe World Cup Rocket League -karsinnat torstaina
Kilpailuntäyteinen lokakuu huipentuu tällä viikolla pelattaviin FIFAe World Cupin Rocket League -karsintoihin, jotka alkavat torstaina. Suomi osallistuu 24 maan voimin pelattaviin Euroopan alueen karsintoihin, joista yhteensä seitsemän maata etenee MM-lopputurnaukseen.
Karsintoihin osallistuvat maat on jaettu neljään kuuden maan lohkoon. Suomi pelaa C-lohkossa yhdessä Saksan, Portugalin, Moldovan, Luxemburgin sekä Bosnian ja Hertsegovinan kanssa. Jokaisen lohkon neljä parasta maata etenee pudotuspeleihin.
Torstain ja perjantain aikana pelattavassa lohkovaiheessa kaikki maat kohtaavat toisensa kaksi kertaa, kerran molempina päivinä. Jokainen ottelu koostuu kahdesta osaottelusta, mutta maaleja ei lasketa yhteen, vaan paremmuus ratkaistaan osaotteluvoittojen perusteella. Esimerkiksi jos osaottelut päättyvät 3–0 ja 0–1, ottelu päättyy tasan ja siitä saa yhden pisteen sarjataulukkoon.
Yhteensä 16 maata jatkaa pelejään lauantain pudotuspelivaiheessa. Systeemi on raaka: häviämällä ensimmäisen ottelun turnaus päättyy välittömästi. Sen sijaan ensimmäisen ottelun voittamalla mahdollisuudet lopputurnaukseen ovat erinomaiset. Ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta jatkoon menneet kahdeksan maata pelaavat eräänlaisen kaavion, josta seitsemän etenee MM-kisoihin. Tässä vaiheessa kolmella tappiolla on ulkona. Kaikki pudotuspelit pelataan jääkiekosta tutulla paras seitsemästä -systeemillä.
Suomen joukkue Rocket Leaguen MM-karsinnoissa:
– Ville ”Porsas” Määttänen
– Elias ”regser” Marjala
– Daniel ”Dansku” Valtanen
– Ville ”Tossis” Tossavainen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Epic Games Store tarjoaa suomalaisen klassikkopelin ilmaiseksi
- Natus Vincere hankki 15-vuotiaan lupauksen – poseeraa s1mplen kanssa kuvassa vuonna 2018!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen G2 jatkoon helposti! Pelissä jäätävä clutch
- Derken Fnatic voitti lohkon – ”Tämä on kuolemanlohko meidän takiamme”
- hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille
- Tässä ovat majoreiden vaihtopelaajat – mukana allu ja pashaBiceps!
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves otti riveihinsä jälleen yhden huippupelaajan – Koossa komea rosteri