Suomalaisvahvisteinen OG on noussut The International -turnauksen kärkikolmikkoon!
OG on ansainnut itselleen paikan ylemmän ottelukaavion loppuotteluun! Joukkue lunasti paikan itselleen pudottamalla Evil Geniuses -joukkueen alemman kaavion kahinoihin lukemin 2-1.
OG on osoittanut turnauksessa yhä uudestaan pystyvänsä mukautumaan tilanteeseen kuin tilanteeseen, eikä joukkue pelkää tehdä hahmovalintoja hallitsevan metapelin ulkopuolelta. Puolestaan ottelu EG:tä vastaan oli tiukka, mutta Jesse ”JerAx” Vainikan ja Topias ”Topson” Taavitsaisen tähdittämä joukkue onnistui lopulta taistelemaan myös kolmannen kartan itselleen nihkeästä alusta huolimatta.
Tämä tarkoittaa sitä, että OG on varmistanut itselleen paikan TI-turnauksen kolmen parhaan tiimin joukossa. Suomalaisvahvisteinen joukkue saa kuitenkin seuraavassa ottelussa kovan vastustajan, sillä tiimin vastaan asettuu kiinalainen PSG.LGD. Joukkueet ovat kohtasivat viime vuonna turnauksen loppuottelussa.
Koskaan aikaisemmin sama joukkue ei ole voittanut kahdesti The International -turnausta, joten OG:lla on nyt ensiluokkainen tilaisuus päästä näyttämää kyntensä, ja vielä kahtena vuotena perätysten.
The International -turnauksen palkintopotti jatkaa edelleen kasvamistaan ja pottiin on kertynyt jo lähes 34 miljoonaa dollaria.
You surely can impose a rhythm in Game 1 but don't forget we can break the metronome.
We closed our Bo3 series against @EvilGeniuses with a 2-1 score. GG WP to them!
#TI9 #DreamOG
We closed our Bo3 series against @EvilGeniuses with a 2-1 score. GG WP to them!
#TI9 #DreamOG
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FC Haka on eFutisliigan ensimmäinen mestari – ennakkosuosikille pronssisija
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut
- Dzhami ”Jame” Ali veti upean yksilösuorituksen – hiirilauma kotiin
