SJ Gaming panostaa huolella pelaamisen ulkopuoliseen valmennukseen – palkkasi suomalaisen ammattivalmentajan
SJ Gaming on palkannut ammattivalmentaja Riku Aallon huolehtimaan seuran kilpapelaajien fysiikkaharjoittelusta ja pelaamisen ulkopuolisesta valmennuksesta.
Riku Aallon perustama Trainer4You tiedotti tänä aamuna hänen ja SJ Gamingin yhteistyöstä. Aalto innostui e-urheiluvalmentamisesta keskusteltuaan joukkueen urheilutoimenjohtajan Otto Takalan sekä SJ Esports Oy:n toimitusjohtaja Jari Karlssonin kanssa.
”Kilpapelaajien kokonaisvaltaisen kehittämisen lisäksi pääsen myötävaikuttamaan maailman kasvavimman urheilulajin kautta nuorten syrjäytymisriskin vähentämiseen, runsaan pelaamisen terveysriskien madaltamiseen sekä e-urheilun maineen parantamiseen”, Aalto kertoo.
”Tavoitteenamme SJ Gamingissa on e-urheilijoidemme kokonaisvaltaisen kehittymisen tukeminen, ei pelkästään urheilijana, vaan myös yksilönä ja tiimin sekä yhteiskunnan jäsenenä. Haluamme auttaa e-urheilijoita oman elämänhallintansa parantamisessa sekä muun arjen rakentamisessa toimivaksi kokonaisuudeksi e-urheilun ympärille. Fyysisten edellytysten lisäksi myös henkiset voimavarat, kuten keskittyminen ja paineensietokyky ovat keskeisiä menestystekijöitä pelissä ja elämässä, joiden kehittämiseen haluamme antaa parhaat mahdolliset eväät urheilijoillemme”, SJ Gamingin Takala selittää.
SJ Gaming kaipaa muutosta koko elektronisen urheilun harjoittelu- ja kilpakulttuuriin. He haluavat olla vastuullinen toimija ja omalla toiminnallaan lisätä tietoutta muun muassa: ”eri ikäryhmille sopivista harjoitusmääristä, palautumisen, ravitsemuksen, fyysisen aktiivisuuden ja harjoittelun merkityksistä, pelaamisen ja muun harjoittelun jaksottamisesta sekä muista uralla ja sen jälkeen menestymiseen vaikuttavista tekijöistä”.
”Tavoitteenamme edesauttaa sitä, että e-urheilu kehittyy suuntaan, jossa sen harrastaminen on terveyttä edistävää, eikä rapauttavaa. Luomalla uusia normeja e-urheilijan unen ja palautumisen sekä ravitsemuksen kehittämiseen ja laatimalla ohjeistuksia siitä, kuinka pelaamista kannattaa tukea fyysisellä harjoittelulla, voidaan saada aikaan erinomaisia tuloksia suomalaisen e-urheilun menestymisedellytysten parantamiseksi, mutta myös kansanterveyden kohentamiseksi”, Aalto selittää.
”Monissa perheissä voi syntyä myös ristiriitaa lapsen tai nuoren runsaasta pelaamisesta. Laatimalla ohjeistuksia siitä, mikä on suositeltava määrä pelaamista missäkin ikävaiheessa sekä miten nuoren tulisi hoitaa erilaiset koulu- ja kotityövelvoitteet, pyrimme auttamaan perheitä löytämään sisäisen sovun ja tasapainon e-urheiluharrastusta ja sen ulkopuolista elämää tukemaan”, Aalto päättää hymyillen.
Kuva: Markku Hyttinen/ Fotoinferno.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Hyvää yötä Bad News Bears! ENCE lunasti pudotuspelipaikan
- Japanilainen hotelli tarjoaa huoneen alle eurolla – Vieraan pitää esiintyä hotellin suorassa YouTube-lähetyksessä
- Spinx jättää ENCE:n
- Steamin kävijäennätys rikkoitui – lähes 19 miljoonaa yhtäaikaista käyttäjää
- Tältä Red Dead Redemption 2 näyttää pienempiäkin pienemmillä asetuksilla
- $100,000 eUrheilu turnaus Kiinaan!
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa