Shanghai Dragons -joukkueen tappioputki jatkuu, edes hurjasta harjoittelusta ei hyötyä

Eurheilu.org uutisoi pari viikkoa sitten siitä, miten kiinalainen joukkue Shanghai Dragons ei ole voittanut yhtäkään ottelua Overwatch Leguessa pitkään aikaan. Edes fanien hurja kannustus ei ole tuntunut tepsivän, sillä hävittyjä matseja on kertynyt kaikkiaan 32 kappaletta.
Joukkueen valmentajat ovat vaihtuneet jo useamman kerran tämän vuoden puolella ja muutenkin tiimin sisäinen dynamiikka on herättänyt keskustelua. Nyt joukkueen manageri Yang Van on tullut asian kanssa julkisesti esiin julkaisemalla aiheesta avoimen kirjeen TwitLongerissa.
Tekstissään manageri avaa mm. joukkueen harjoittelurutiineja, jotka äkkiseltään kuulostavat lähes mielettömiltä. Joukkue aloittaa harjoittelun kuutena päivänä viikosta klo:10:30 ja treenaa aina kello 22:30 asti. 12 tuntiset treenipäivät kuulostavat maalikon korvaan melko epäinhimillisiltä puristuksilta, vaikka tietenkin päivän aikana pidetäänkin varmasti taukoja.
Tiedotteessa myös mainitaan, että joukkueen sisällä on havaittu ongelmia ja asioita hoidetaan parhaimmillaan. Manageri myös vakuuttaa, että heidän treeniohjelmansa on koko liigan haastavin.
Kuvan lähde: Robert Paul – Blizzard Entertaiment
- Ikävä tragedia – 19-vuotias Valorant-pelaaja on kuollut
- Intian e-urheilutähdet keräsivät rahaa junaonnettomuuden uhreille
- ENCE teki huiman nousun CSGO:n maailmanlistalla
- ENCE upeasti IEM Dallasin voittoon
- Seitsemän ukrainalaista CSGO-pelaajaa jätti palaamatta maahan ajallaan
- ENCE upeasti suoraan välieriin huipputurnauksessa
- VALORANT-tähti aikoo vaihtaa CS:n puolelle
- ENCE takoi ennätyksellisen taloudellisen tuloksen
- VALORANT-ammattilainen sai vankeutta ottelumanipulaatiosta
- ENCE eteni huipputurnauksen pudotuspeleihin
- NaVi kerää rahaa Ukrainalle – s1mple kaivoi kuvettaan jättisummalla
- Riot Games paljasti laajan ottelumanipulaatiotapauksen – yhteensä 14 pelaajaa syytetty
- Elisa Mastersin finalistit selvillä
- TOP 10: Parhaat pelit samalta sohvalta pelattavaksi
- CS-legenda tekee paluun pelikentille
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Fnatic juhli Elisa Mastersin voittoa
- PuBG:n maailmanmestaruudesta taistelee kaksi suomalaista
- Suomalainen Esports-organisaatio konkurssiin
- E-urheilun olympialaiset tulossa? KOK järjestää e-urheilun olympiaviikon ensi kesänä