Saksa sallii e-urheilijoiden pääsyn maahan COVID-19-rajoituksista huolimatta
Esports-Bundes Detschland (ESBD) on ilmoittanut e-urheilijoiden saavan matkustaa Saksaan, COVID-19-pandemian takia asetetuista rajoituksista huolimatta.
Saksan liittovaltion ministeriö vahvisti 6. lokakuuta useita poikkeuksia, jotka mahdollistavat e-urheilijoiden pääsyn maahan, sekä siellä oleskelun. Ministeriön päätöksessä kerrottiin, että Saksalaista e-urheiluviisumia pystyvät hakemaan turnauksiin osallistuvat e-urheilijat, sekä alle 18-vuotiaiden e-urheilijoiden valvojat.
Säädöksen mukaan, maahan saa kuitenkin matkustaa vain Euroopan sisältä, sekä maista kuten Iso-Britannia ja Sveitsi. Muista maista matkustettaessa täytyy syiden olla merkittäviä, jotta viisumi voidaan myöntää.
Uutta päätöstä voidaan pitää positiivisena askeleena tulevien e-urheilutapahtumien kannalta. Monet fanit ja pelaajat ovat toivoneet jo pitkään LAN-turnauksien palaavan takaisin normiksi – kuitenkaan kenenkään turvallisuutta vaarantamatta.
Lue myös: ESL joutui kritiikin kohteeksi mainoksiensa takia – ”En ole ikinä nähnyt kenenkään välittävän yhtä vähän katsojistaan”
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
Kuva: ESBD
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FC Haka on eFutisliigan ensimmäinen mestari – ennakkosuosikille pronssisija
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut
- Dzhami ”Jame” Ali veti upean yksilösuorituksen – hiirilauma kotiin