Saimaa Clutch -pelitapahtuma tuo kilpapelaamisen koko kansan keskuuteen – Tarjolla jopa e-urheiluaiheisia taikatemppuja
Saimaa Clutch -pelitapahtumassa kohtaavat uusi ja vanha pelimaailma.
Lappeenrannan kauppakeskus IsoKristiinassa järjestetään lauantaina 27.4. kaikelle kansalle ilmainen Saimaa Clutch -pelitapahtuma. Kilpapelaamiseen keskittyvässä tapahtumassa on tarjolla laaja kirjo erilaisia pelejä eri vuosikymmeniltä ja kilpailuja on tarjolla jopa 15 pelin parissa.
Saimaa Clutchin pääpelinä nähdään Overwatch, jonka merkeissä valitaan Etelä-Karjalan ensimmäiset juniorimestarit. Paikalla on myös ammattiselostajat luomassa juuri oikeanlaista tunnelmaa kamppailuun.
”Tästä syntyy pelaajien lisäksi katsojille ainutlaatuinen elämys. E-urheilu pitää nimittäin kokea läheltä. Overwatchia pelataan tapahtumassa myös firma- ja perhesarjoissa, joten jytinää ja jännitystä tulee riittämään yllinkyllin.” kommentoi tapahtuvasta vastaava Erno Salmela LUT-yliopistolta.
Vierailijat pääsevät myös itse kokeilemaan e-urheilua, sillä paikan päällä on kokeiltavissa pelejä uusista julkaisuista aina retropeleihin asti.
Tarjolla on lisäksi muutakin mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa. Asiantuntijapuheenvuorojen lisäksi luvassa on jopa e-urheiluaiheisia taikatemppuja.
Lähde: SEUL
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- Epic Games Store tarjoaa suomalaisen klassikkopelin ilmaiseksi
- Natus Vincere hankki 15-vuotiaan lupauksen – poseeraa s1mplen kanssa kuvassa vuonna 2018!
- 1,5 miljoonaa dollaria kilahti Norjaan – Nyhrox ja Aqua voittivat Fortnite World Cupin duo-turnauksen
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- FaZe Clan löysi ropzille tuuraajan! Australialainen tähti astuu esiin
- hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
- Mike Tyson sijoitti Hearthstonesta tunnettuun e-urheiluorganisaatioon
- Nyt on retroa: GOG.com tarjoaa kaksi kasarihelmeä ilmaiseksi
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”