Ninjas in Pyjamas on ilmoittanut tekevänsä rosterimuutoksia organisaation CS:GO-joukkueeseen.

Joukkueen uudeksi pelaajaksi saapuu 17-vuotias Nicolas ”Plopski” Gonzalez Zamora. Ruotsalainen pelaaja on yksi kotimaansa nousevista tähdistä, ja joukkueen antaman tiedotteen mukaan pelaaja on ollut jo pitkään seuran harkintalistalla.

Zamoraa ei kuitenkaan nähdä tulevassa Major-turnauksessa, sillä hän ennätti pelaamaan Minor-karsinnoissa Team Ancientin riveissä. Tiedotteessa NiP kertoo käyttävänsä tilaisuutta hyväksi, ja kokeilevansa erilaisia pelaajaratkaisuja tulevassa turnauksessa.

Uuden pelaajan myötä Dennis ”dennis” Edman siiryy syrjään joukkueen aktiivisesta kokoonpanosta. Tiedotteessa todetaan että Edman on ollut yksi joukkueen avaintekijöistä, ja hänen aikanaan joukkue on päässyt karsiutumaan mukaan kahteen Valven organisoimaan Major-turnaukseen.

Näiden muutosten lisäksi seura on aloittanut keskustelut Christopher ”GeT_RiGhT” Alesundin kanssa hänen jatkostaan joukkueessa. Molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä he ovat tulleet siihen alustavaan lopputulokseen, että Alesund siirtyy syrjaan joukkueen aktiivisesta kokoonpanosta StarLadder Berlin Major 2019 -turnauksen jälkeen. Tänä aikana NiP pyrkii löytämään sopivan pelaajan hänen tilalleen.

Alustavien suunnitelmien mukaan Alesund on siirtymässä muihin tehtäviin seuran sisällä, mikä tarkoittanee sitä, että 29-vuotias pelaaja on – ainakin toistaiseksi – siirtymässä sivuun aktiivisesta kilpapelaamisesta.

Ninjas In Pyjamas

@NIP
Ninjas in Pyjamas welcomes new blood to the CS:GO roster.

Read more at GoNinj.as/PLOPSKI

#GONINJAS #CSGO

Kuva: Ninjas in Pyjamas