Riot paljasti yhden VALORANTin hahmoista ja muita tiedonmurusia – ”Pelissä ei tule olemaan loot boxeja.”
Kuva: Riot Games.
Riot Gamesin räiskintäpelin hypejuna räjähti vauhtiin raketin lailla pelin virallisen paljastuksen myötä. Lisää ja tarkempaa infoa janoava yleisö onkin tarttunut jokaiseen löytyneeseen tiedonmuruseen tiukasti.
Riot on tarjonnut tiedonnälkäisille niukasti suurempia paljastuksia, mutta loppuviikosta kehittäjät esittelivät sentään yhden pelin hahmoista. Tulta hallitseva Phoenix on yksi pelin kahdeksasta julkaisun myötä pelattavista hahmoista. Brittiläisen pyromaanin kykyihin lukeutuu videon perusteella ainakin nurkan taakse kiertävä ja vastustajia sokaiseva valokranaattin tyylinen tulipallo, sekä näköesteenä toimiva valtaisa tuliseinämä.
Muita tietoja pelistä kiinnostuneet ovat joutuneet kaivamaan esille itse. Polygonin haastattelun mukaan pelissä tulee olemaan kosmeettisia esineitä, joita voi ostaa rahalla. Pahamaineisia loottilaatikoita pelissä ei tulla näkemään, eikä myöskään CS:GO-skenessä melkoisen porun aiheuttaneita hahmoskinejä. Riotin mukaan kosmeettiset muutokset koskevat ainakin aluksi ainoastaan pelin aseita.
Pelin kehittäjät kertoivat myös aikovansa kertoa sen taustatarinaa vähitellen pelin sisällä ja päivitysten myötä. Jotain perustietoja pelimaailmasta ja pelattavista hahmoista löytyy pelin ulkopuolelta, mutta muuten he haluavat pelimaailman muuttuvan vähitellen ja samalla valottaen VALORANTin suurempaa universumia. Pelin luova johtaja David Nottingham käytti esimerkkinä Fortniten tapaa tuoda muutoksia pelimaailmaan ja sen narratiiviin, ilman pelin ytimessä olevan pelaamisen muuttamista.
VALORANT-paljastuksiin täysillä mukaan hypännyt esports-journalisti Rod ”Slasher” Breslau oli mukana pohtimassa pelin tulevaisuutta kilpapeliskenessä. Samalla hän kertoi saaneensa tietää Riotin avanneen pelistä jo hyvin pienen piirin beta. Tästä hän päätteli pelin siirtyvän huippupelaajille ja striimaajille tarkoitettuun suljettuun betaan jo seuraavien parin viikon sisällä.
i spoke to Cheddar on Valorant's future as a competitive game within esports
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!