Ratkesiko ENCE:n tärkeä voitto tällä kierroksella? Ihmistorni ja hämmentävä molotov avasivat B-pommipaikan
Kuva: Vectorama 2018 / SEUL ry / Jussi Jääskeläinen
Suomalainen CS:GO -joukkue ENCE voitti eilen saksalaisen BIG:n ESL Katowice Major -turnauksen New Legends -vaiheessa. Ratkaisevassa kartassa Overpassissa ENCE pääsi outojen tapahtumien myötä johtoon kierroksin 15-10.
ENCE teki kolmannessa — ja ratkaisevassa — kartassa 14-10 -johtoasemassa ihmistornin terroristien aloitusalueen portaikon viereen. Samaa tornimuodostelmaa alettiin nähdä Overpassissa ammattilaisotteluissa viime vuonna ja sillä saadaan toisinaan yllätettyä puolustavan joukkueen pelaajia B-pommipaikalta.
Tornista ei näyttänyt aluksi olevan ENCE:lle hyötyä. Karttaan kuuluva juna ajoi Aleksi ”allu” Jallin tähtäimen eteen, kun hän oli juuri painamassa liipaisimesta. Suomalaiset malttoivat kuitenkin odottaa tornimuodostelmansa kanssa vielä hetken ja lopulta vastustaja löytyi allun tähtäimeen. Samaan aikaan jotain outoa tapahtui B-pommipaikan vieressä tynnyrien takana.
Saksalaisjoukkueen Tizian ”tiziaN” Feldbusch tuskin muistelee kierrosta lämmöllä. Aleksi ”Aleksib” Virolaisen molotov putosi saksalaisen päälle oudosti ja hän vaihtoi epähuomiossa puukon käteensä ennen kuin savukranaatti oli irronnut sammuttamaan liekin. Hän kuoli B-pommipaikan tynnyreillä molotovin liekkeihin samaan aikaan, kun allu yllätti vastustajansa. ENCE pääsi 5v3-ylivoimalle eikä jättänyt tilaisuutta hyödyntämättä.
ENCE voitti kartan 16-10 ja jatkaa turnausta lauantaina kello 14:00, kun vastaan asettuu G2. ENCE voitti ranskalaisjoukkueen turnauksen aiemmassa New Challengers Stage -vaiheessa selvin lukemin 16-6. Tällä kertaa molemmat joukkueet pelaavat turnauksessa jatkamisesta eli panokset ovat huomattavasti kovemmat kuin viimeksi.
BIG putosi turnauksesta ja joutuu tappion myötä karsimaan ensi syksyllä Berliinissä pidettävään Major-turnaukseen. Saksalaisjoukkue aloittaa karsinnat ”kotikisoihinsa” Euroopan Minor-turnauksen suljetuista karsinnoista asti.
Koko otteluraportin voit lukea täältä.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FC Haka on eFutisliigan ensimmäinen mestari – ennakkosuosikille pronssisija
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut
- Dzhami ”Jame” Ali veti upean yksilösuorituksen – hiirilauma kotiin