Pidä kiinni lompakostasi! Huijarit esiintyvät Twitchin tähtistriimaajina

Kotaku on uutisoinut Twitchiä riivaavasta ongelmasta, jossa katsojia pyritään huijaamaan tekaistujen tilien avulla.
Huijauksen idea on yksinkertainen: sillä pyritään hyödyntämään esimerkiksi Mixeriin siirtyneen striimaajan lähtöä. Huijarit ovatkin tehneet feikkikanavia, jotka pyrkivät kopioimaan eri striimaajien tilejä. Varsinaisissa lähetyksissä näytetään striimaajien vanhoja pelivideoita.
Röyhkeimmillään huijaus on toteutettu siitä huolimatta, että tähti ei ole edes siirtynyt pois palvelusta.
Puolestaan kanavan nimeksi annetaan lähes sama nimike kuin striimaajan viralliselle kanavalle.
Katsojia houkuteltuaan huijarit mainostavat erilaisia perättömiä kilpailuja, jotka pyrkivät johdattelemaan käyttäjät hyvin hämärille verkkosivuille.
Esimerkiksi Michael ”Shroud” Grzesiek, Jared ”Anomaly” Simmons ja Oleksandr ”S1mple” Kostyliev ovat joutuneet kyseisten identiteettivarkauksien uhreiksi. Tilanteesta tekee erityisen ikäväksi se, että lähetykset ovat keränneet parhaimmillaan tuhansia katsojia (joista onneksi suurin osa lienee botteja).
Luonnollisesti Twitch on sulkenut feikkitilejä, mutta uusia kanavia aukeaa edellisten tilalle kiihtyvällä tahdilla. Myös striimaajat ovat itse osoittaneet tyytymättömyyttä tilannetta kohtaan.
Kuva: Robert Reiners / Getty Images, Unsplash / Kuvituskuva
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena
- CS:n supertähti tekee paluun
- Team Falcons taas MOUZ:ia vahvempi
- MOUZ jyräsi välieriin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio
- MOUZ aloitti huipputurnauksen voitolla
- Palloliittolta uusi aluevaltaus – järjestää Rocket Leaguen –turnauksen
- Legendaarinen CS2-organisaatio myynnissä
- MOUZ:n taival päättyi Melbournessa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Team Vitalitylle tappio