Oliko Movistar Ridersin Pro Leaguen lohkovaihe onnekas? – tilastoissa erikoisia lukuja

Movistar Riders nappasi ESL Pro Leaguen C-lohkosta suoran paikan puolivälieriin voitettuaan jokaisen pelaamansa ottelun. 5-0 -tilanteessa pudotuspeleihin edennyt Movistar Riders voitti jopa Gambitin.
Movistar Riders oli ennen C-lohkon alkua yksi lohkon altavastaajista. C-lohko oli poikkeuksellisen heikko jo alusta alkaen, sillä Gambitin lisäksi lohkossa ei ollut yhtään huippujoukkuetta. Liquid on vasta rakentamassa pohjaa omalle joukkueelleen, kun puolestaan lohkon kolmas iso nimi BIG teki ison pelaajavaihdoksen juuri ennen Pro Leaguen alkua.
Espanjalaisjoukkue Movistar voitti ensimmäisessä ottelussaan GODSENT:n lukemin 2-1. Ottelu oli suhteellisen tasainen eikä ottelun jälkeen saattanut arvata Ridersin etenevän lohkosta voittamattoman jatkoon. Toisessa ottelussa kuitenkin kaatui lohkon kovatasoisin joukkue Players (tunnetaan nimellä Gambit).
Ottelu oli sikäli erikoinen, että Movistar ei saanut otteluun edes kovin ihmeellisiä karttoja. Ottelussa pelattiin Inferno, Mirage ja Ancient, joista Inferno ja Ancient menivät Movistar Ridersin nimiin. Otteluhan olisi hyvin voinut päättyä myös 2-0 Gambitin hyväksi, sillä joukkue voitti oman karttavalintansa selvin lukemin, ja sai peräti 14 kierrosta ottelun ensimmäisessä kartassa.
Movistar Riders eteni ottelusta voittamaan niin Liquidin, BIG:n ja Party Astronautsinkin. Joukkueen formista kuitenkin kertoo se, että esimerkiksi lohkon ylivoimaisesti heikoimmalle joukkueelle Party Astronautsille espanjalaisjoukkue onnistui häviämään Nukessa peräti 16-4. Joukkueen lohkovaiheen aikana pelattiin yleensäkin yllättävän paljon tiukkoja karttoja eikä Movistar Riders missään nimessä ollut dominoiva.
Joukkuetilastojen myötä Movistar Riders ei ollut edes oman lohkonsa paras joukkue. Gambitin kierrosvoittoprosentti, multikillit, 5v4- ja 4v5-tilanteiden voittoprosentit sekä utilityn käyttö olivat selvästi parempia kuin Movistar Ridersin. Myös Liquid ja BIG ylsivät usealla kategorialla espanjalaisjoukkueen ylitse.
Firepower | Teamwork | Utility | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Team | Maps | RW% | OpK | MultiK | 5v4% | 4v5% | Traded% | ADR | FA |
Players | 12 | 59.2% | 50.8% | 0.86 | 82.3% | 35.9% | 24.0% | 33.8 | 0.20 |
Movistar Riders | 14 | 52.7% | 53.2% | 0.82 | 71.7% | 30.6% | 19.2% | 20.2 | 0.16 |
Liquid | 11 | 54.3% | 57.5% | 0.79 | 74.1% | 27.1% | 20.4% | 20.4 | 0.27 |
BIG | 10 | 51.7% | 47.2% | 0.82 | 75.9% | 30.2% | 20.7% | 27.5 | 0.28 |
GODSENT | 12 | 42.3% | 44.7% | 0.72 | 65.2% | 23.6% | 17.1% | 17.6 | 0.23 |
Party Astronauts | 11 | 36.9% | 44.6% | 0.62 | 60.3% | 18.1% | 15.7% | 23.1 | 0.24 |
Just two teams went unbeaten during the #ESLProLeague Group Stage! 
@natusvincere & @Movistar_Riders haven't lost a game this season, can they continue that form to lift the trophy?
Who were you most impressed by?! Let us know!
@natusvincere & @Movistar_Riders haven't lost a game this season, can they continue that form to lift the trophy?
Who were you most impressed by?! Let us know!
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin
- Suomen e-futismaajoukkueet urakoivat lokakuussa
- MOUZ jatkoon ESL Pro Leaguessa
- MOUZ:lle avaustappio – NAVI selkä seinää vasten
- MOUZ:lle toinen voitto – NAVI:lle avaustappio
- MOUZ ja NAVI aloittivat ESL Pro LEaguen voitolla
- Pelijätti EA on myyty jättisummalla
- ENCE:n ESL Pro League -haaveet nurin
- ENCE:lle kirvelevä tappio – selkä seinää vasten
- ENCE:lle selvä tappio