OG penkitti nikon avauskokoonpanosta
OG julkisti keskiviikkona iltapäivällä penkittäneensä toisen tanskalaispelaajansa Nikolaj ”niko” Kristensenin.
Kirjoitimme aikaisemmin keskiviikkona huhuista, jonka mukaan Mareks ”YEKINDAR” Gaļinskis ja Justin ”jks” Savage olisivat neuvotteluissa organisaation kanssa. Kyseisen artikkelin voit lukea tästä.
Niko oli OG:n rosterissa hieman yli vuoden, sillä pelaaja tuotiin korvaamaan kokoonpanosta lähtenyt Nathan ”NBK” Schmitt vuoden 2021 maaliskuussa. Niko onnistui tuomaan serverillä pelatessaan vaivaisen 0.99 ratingin. Niko on Valdemar ”valde” Vangsån rinnalla toinen pelaaja, jonka OG on jo penkittänyt. Kokoonpanossa on siis kaksi paikkaa vapaana.
niko kertoi twitterissä etsivänsä uutta joukkuetta:
”Joskus hyvätkin asiat tulevat päätökseen. Minun annetaan etsiä uusia vaihtoehtoja OG:n puolesta, ja olen valmiina uutta seikkailua varten.”
”Olen pitänyt jokaisesta sekunnista tämän joukkueen kanssa, mikä nyt tuntuu kuin perheeltä, ja toivon, että näen heidät jälleen lavoilla lähitulevaisuudessa.”
Sometimes good things must come to an end. I’ve been allowed to explore my options from OG and ready for a new adventure.
I have absolutely loved every second of my time with what now feels like a second family and hope to see them center stage in the nearby future.
I have absolutely loved every second of my time with what now feels like a second family and hope to see them center stage in the nearby future.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- Liquidin valmentajaksi hyppää Jason ”moses” O’Toole – korvaa Eric ”adreN” Hoagin
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FC Haka on eFutisliigan ensimmäinen mestari – ennakkosuosikille pronssisija
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut