Neljä päivää TI10 Alkuun – Pelataan sittenkin ilman yleisöä Romanian COVID tilanteen takia
Dota 2 The International 10 turnauksen alkuun on vain neljä päivää. Valve ilmoitti aikaisin tänään sunnuntaiaamuna, että lippurahat palautetaan ja turnaus pelataan ilman yleisöä pelaajien sekä muun henkilökunnan turvaamiseksi. Uutista ei ole otettu vastaan avosylin fanien keskuudessa, sillä turnausta on odotettu pitkään.
Jos tweetti ei näy, voi katsoa sen täältä!
Valven tiedotteessa kerrotaan seuraavaa:
Olemme seuranneet huolellisesti Romaniassa vallitsevaa COVID tilannetta, sekä uusia rajoituksia jotka Bukarestissa on asetettu. Turvataksemme pelaajien, talenttien sekä muun henkilökunnan turvallisuuden, olemme päättäneet palauttaa kaikki The International 10 turnauksen lippurahat.
Me emme olisi halunneet mitään muuta, kuin fanit paikalle live-tapahtumaan, mutta nykyisen tilanteen vallitessa se ei ole enää mahdollista tavalla, jolla voisimme priorisoida niin fanien, kuin pelaajien sekä henkilökunnan terveyden ja hyvinvoinnin. Lippujen ostaneiden rahat palautuvat automaattisesti.
The International 2021 turnaus alkaa 7. lokakuuta suunnitellusti. Odotamme innolla sitä hetkeä, kun pääsemme toivottamaan maailman parhaat Dota joukkueet tervetulleeksi stagelle ja jakamaan sen miljoonien fanien kanssa ympäri maailman.
Lue myös: Ceb ulkona TI10 -turnauksesta, Micke OG:n stand-in pelaaja!
Romania petti Dota 2 -fanit
COVID-19 tapaukset ovat olleet Romaniassa räjähdysmäisessä kasvussa viime päivien aikana, joka on johtanut vallitsevaan tilanteeseen. Perjantaina 2. lokakuuta maassa nähtiin yli 12,5 tuhatta uutta tapausta, ja torstaina 1. lokakuuta uusia sairastuneita oli liki 11 tuhatta. Romaniassa tilanne on muutenkin se, että kadut täyttyvät koronarokotteen vastaisista mielenosoituksista jonka myötä tilanteen ei voi odottaa parantuvan.
Tilanne on varsin harmillinen, sillä useissa kehittyneemmissä maissa rokotuskattavuus on siinä pisteessä, että urheilustadionit ovat täyttyneet faneista jo pidemmän aikaa. Romaniassa tilanne näytti kesällä paremmalta, mutta turnauksen siirtäminen Ruotsista Romaniaan ja viivyttämällä sitä kaksi kuukautta osoittautui virheeksi.
Tieto on otettu vastaan ristiriitaisin tuntein. Tulee ymmärrystä, mutta myös raivoa. Dota 2 faneja on matkustanut maailman kaukaisista kolkista isolla rahalla nähdäkseen maailman parhaat pitkästi aikaa, ja nämä fanit ovat hoitaneet osansa kunnialla rokotusten ym. suhteen. Niin raivoa, kuin ymmärrystä riittää sosiaalisessa mediassa tällä hetkellä. Tilanteesta ongelmallisemman tekee se fakta, että monet hotellivaraukset voidaan perua viikkoa ennen saapumista, nyt ilmoitus tulee niin myöhään, ettei näistä rahoja saa enää takaisin.
Notice should have been weeks not days.
Feel bad for those that travelled but that's a risk they take in these times.
Romanians are big brain, only 30% of the population got the vaccine and therefore DELTA variant is having fun on the streets of our sweet Bucharest
Ota e-urheilu.org haltuun myös Twitterissä!
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- MOUZ jatkoon Riossa – NAVI:lle lohkon finaalissa tappio
- NAVI varmisti jatkopaikan Masters-turnauksessa – MOUZ:n taistelu jatkuu
- MOUZ ja NAVI aloittivat huipputurnauksen vakuuttavasti
- Tee fiksuja peliliikkeitä raha-asioissa – näin löydät parhaan lainan hankintoihin
- Elisa Masters Espoon CS2-joukkueet selvillä
- Topias ”Topson” Taavitsainen lopettaa uransa
- Joona ”Serral” Sotala ja Aleksi ”Aleksib” Virolainen ehdolla vuoden parhaiksi
- Suomalaislupaus saa näyttöpaikan CS2:n huippuorganisaatiossa
- ENCE:n Overwatch-joukkue loistovireessä
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- Elisa Masters Espoon CS2-joukkueet selvillä
- Topias ”Topson” Taavitsainen lopettaa uransa
- Tee fiksuja peliliikkeitä raha-asioissa – näin löydät parhaan lainan hankintoihin
- Joona ”Serral” Sotala ja Aleksi ”Aleksib” Virolainen ehdolla vuoden parhaiksi
- Suomalaislupaus saa näyttöpaikan CS2:n huippuorganisaatiossa