Laitearvostelussa: Honor 20 Pro
Huawei ja sen tytäryhtiö Honor ovat olleet jo tovin aikaa poliittisen myrskyn silmässä, ja varsinkin nyt, kun Kiina ja Yhdysvallat ovat ottaneet toisistaan mittaa maiden välisessä kauppasodassa. Tästä kaikesta huolimatta Honor 20 Pro pyörähti hiljattain markkinoille, ja Eurheilu.orgin toimitus pääsi testaamaan laitetta jokapäiväisessä käytössä.
Räiskyvä puhelin räiskyvälle käyttäjälle
Puhelin on Honorille tuttuun tapaan silmiinpistävän näköinen. Lähes turkoosinsinisen laitteen selkäpuoli on kiiltävä ja positiivisen erilainen verrattuna useimpiin kilpailijoiden luureihin. Puolestaan sormenjälkitunnistin on sijoitettu puhelimessa – suhteellisen konservatiivisesti – virtapainikkeen päälle, jonka avulla laitteen voi avata nostamatta sitä pöydältä. Selkämystä dominoi myös massiivinen rivi kameroita, joita on puhelimessa tarjolla kaikkiaan neljä kappaletta.


Yllättävän kova paketti hintaluokkaansa nähden
Uusi Honor 20 Pro asettuu hinnaltaan 500 euron luokkaan, jossa puhelin saa itselleen myös kovia kilpailijoita. Esimerkiksi kesäkuussa julkaistu OnPlus 7 asettuu laitteen kanssa samaan alle 600 euron hintahaarukkaan. Kovista kilpailijoista huolimatta Honorin etuna on puhelimen sisältä löytyvä 4000 mAh:in akku sekä – ainakin paperilla – kovatasoinen selfiekamera. Lisäksi suhteellisen kookas käyttömuisti ja tallennustila ovat mukava lisä tämän hintaluokan laitteeseen. Laitteen takapuolelta löytyvän kameralajitelman ansiosta kuvien ottaminen osoittautui erittäin miellyttäväksi kokemukseksi, ja jo perusasetuksilla otetuista kuvista sai varsin miellyttävän näköisiä otoksia. Lisäksi laajakulmalinssin hyödyntäminen mahdollisti puhelimen kameran käyttämisen entistäkin joustavammalla tavalla. Puhelimen heikoimmaksi ominaisuudeksi jäi mielestäni laitteen näyttö. Vaikka se ei enää vuoda samalla tavalla valoa, kuten esimerkiksi Honor 8X, niin silti saman hintaluokan puhelimista löytyviä AMOLED/OLED-näyttöjä jäi kaipaamaan. Toinen pakollinen paha oli laitteen räätälöity Android Pie -käyttöjärjestelmä, joka yritti parhaansa mukaan saada käyttäjän mm. luomaan Huawei ID -tilin. Lyhyesti: Suosittelen Honor 20 Pro -puhelinta nuorelle käyttäjälle, joka haluaa hankkia suorituskykyisen luurin suhteellisen kohtuullisesta hintaluokasta. Laite tarjoaa hyvät eväät raskaampaankin käyttöön, mutta prosessissa on jouduttu tekemään joitakin kompromisseja.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Liquidin valmentajaksi hyppää Jason ”moses” O’Toole – korvaa Eric ”adreN” Hoagin
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- FC Haka on eFutisliigan ensimmäinen mestari – ennakkosuosikille pronssisija
- IEM Katowice 2019: ENCE VS Team Spirit!
- Dzhami ”Jame” Ali veti upean yksilösuorituksen – hiirilauma kotiin