Klassikkovideo: xseveN voitti elämänsä tärkeimmän kierroksen – s1mple jäi toiseksi testosamin käsittelyssä!
Katowice 2019 major-turnaus oli ENCEn osalta melkoinen ihme, eikä kukaan osannut odottaa sitä menestystä, jonka suomalaisjoukkue saavutti helmi-maaliskuussa vuonna 2019.
Kelataan vuoden 2019 helmikuuhun, kun oli jo ihme, että edes ENCE onnistui karsiintumaan major-turnaukseen.
Turnauksen ensimmäinen yllätys nähtiin, kun ENCE eteni ensin Katowice 2019 -turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon. Pudotuspelikaavio näytti ENCEn kannalta toivottamalta, sillä ensimmäisenä vastassa oli sen aikainen maailmanlistan toinen Team Liquid.
ENCE kuitenkin yllätti kaikki ja jyräsi pohjoisamerikkalaisjoukkueen kumoon kartoin 2-0, joten seuraavana vuorossa oli Oleksandr ”s1mple” Kostylievin tähdittämä Natus Vincere.
ENCE-fanit juhlivat voittoa Team Liquid ottelun jälkeen:
Semifinaalissa vastassa oli aiemmin mainitsema Natus Vincere ja se ottelu jäi varmasti monien suomalaisten CS:GO-fanien mieleen.
Voittajaa ratkottiin kolmannessa kartassa (Mirage) ja tilanne oli 13-13, kun s1mple oli laittanut jälleen show´n pystyyn ja näytti uskomattomia yksilötaitojaan, mutta sitten tapahtui jotain. Sami ”xseveN” Laasanen saapui A-sitelle 1vs1 -tilanteessa ja vastassa oli maailman paras pelaaja. Testosamiksi kutsuttu xseveN piti hermot kylmänä ja voitti 1vs1 -tilanteen ja johti joukkueensa 14-13-johtoon.
Lopulta ENCE voitti kartan lukemin 16-14 ja juhli samalla otteluvoittoa, joka vei joukkueen Katowice 2019 major-turnauksen finaaliin.
Klassikkovideo: xseveN voitti elämänsä tärkeimmän kierroksen:
Finaalissa tuli kylmää kyytiä, kun Astralis tuhosi suomalaiset kartoin 2-0, mutta saavutus oli sen verran kunnioitettava, että sitä on kutsuttu ”Katowicen ihmeeksi”
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Suomalainen Call of Duty -tähti sai unelmasopimuksen
- Topias ”Topson” Taavitsaisen Tundra The Internationaliin
- Topsonin Tundralle kirvelevä tappio – unelma elää vielä
- Topias ”Topson” Taavitsaisen Tundra eteni karsintafinaaliin
- Topias ”Topson” Taavitsainen taistelee paikasta The Internationaliin
- CS2-major viedään USA:han ensi vuonna
- LoL-legenda kuoli 33-vuotiaana
- NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- ENCE taipui Ruotsin CS2-turnauksen välierässä
- NAVI huipputurnauksen finaaliin
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille
- Superlupaus m0NESY:lla 15 000 tuntia CS:GO:ta vyön alla
- Aleksi ”UUNO” Työppönen välieriin Six Invitationalissa
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- Entinen huippupelaaja pidätettiin murhasta
- Suomalainen Call of Duty -tähti sai unelmasopimuksen