Kiinassa PUBG Mobilen korvannut Game for Peace tuotti kolmessa päivässä 14 miljoonaa – Väkivaltaisuutta vähennettiin koomisesti
Kiinan mobiilipelimarkkinoilta poistetun PUBG Mobilen tilalle nousseen Game for Peace -pelin iOS-versio tuotti 14 miljoonaa dollaria vain kolmessa päivässä.
PUBG:n omistama emoyhtiö Tencent aiheutti melkoisen kohun pari viikkoa sitten, sillä yhtiö ilmoitti vetävänsä valtavaan suosioon nousseen PUBG Moblie -pelin pois Kiinan markkinoilta.
Syy pelistä luopumiseen oli se, ettei yhtiölle myönnetty lupaa tienata pelillä. PUBG Mobile ei saanut Kiinan valtiollista hyväksyntää ja tämän takia pelin sisäiset ostot olivat jäissä.
Tencent päätti lähestyä ongelmaa uudesta perspektiivistä ja näin koko PUBG Mobile korvattiin Game for Peace -pelillä. Aikaisemmin PUBG:n ladanneet pelaajat saivat päivityksen, jonka myötä he siirtyivät automaattisesti uuteen peliin, ja kaikki heidän ansaitsemansa pelin sisäinen omaisuus siirtyi myös uuteen versioon.
Game for Peace on tämän jälkeen lyönyt nopeasti rahoiksi ja peli ennätti tienata kolmessa päivässä yhteensä 14 miljoonaa dollaria.
Game for Peace on lähes identtinen kopio PUBG Mobilesta, mutta sen sisällöstä on tehty Kiinan hallitukselle mieluisempi. Esimerkiksi eliminoidut vastustajat eivät ”kuole”, vaan sen sijaan menehtynyt soturi polvistuu, heittää tarvikkeensa maahan, heiluttaa kättä hyvästiksi ja katoaa.
Melko kohteliasta.
They changed PUBG Mobile in China to comply with stricter game violence laws. Now when you 'kill' someone they give you a loot box and wave goodbye and honestly it's just so hilariously wholesome
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Natus Vincere hankki 15-vuotiaan lupauksen – poseeraa s1mplen kanssa kuvassa vuonna 2018!
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Epic Games Store tarjoaa suomalaisen klassikkopelin ilmaiseksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen G2 jatkoon helposti! Pelissä jäätävä clutch
- Derken Fnatic voitti lohkon – ”Tämä on kuolemanlohko meidän takiamme”
- hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille
- Tässä ovat majoreiden vaihtopelaajat – mukana allu ja pashaBiceps!
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves otti riveihinsä jälleen yhden huippupelaajan – Koossa komea rosteri