Kiinalainen VPGame-organisaation työntekijä on pyrkinyt vaikuttamaan Dota 2 otteluiden tuloksiin
Niin kauan kuin vedonlyöntiä on ollut olemassa, on aina joku pyrkinyt tienaamaan epärehellisin keinoin. Nyt kun e-urheilu on suositumpaa kuin koskaan, on sen ympärille kertynyt paljon hyvää liiketoimintaa, mutta myös vilpillistä bisnestä.
AFK Gaming uutisoi, että se oli saanut tietoonsa kiinalaisomisteisen VPGame-verkkosivuston pyrkineen järjestämään sovittuja otteluita. VPGame on vedonlyöntiin ja esineiden vaihtamiseen kesittynyt sivusto, jonka listaamiin peleihin kuuluu Dota 2, Overwatch ja League of Legends.
Tietoisesti nimettömäksi jätetty kaakkoisaasian Dota 2 joukkueen manageri sai yhteydenoton VPGame-organisaation edustajana esittäytyneeltä henkilöltä. Tämän jälkeen keskustelu jatkui Skypessä nimimerkillä VPGAME.Juntao esittäytyneen henkilön kanssa. Sivuston edustaja ehdotti suoraan, että voisiko joukkue hävitä tietoisesti otteluita erillaisten hyödykkeitten varjolla. Manageri kuitenkin kieltäytyi ehdotuksesta ja tapaus on nyt levinnyt nettiin. Viestittelystä saa sellaisen kuvan, ettei kyseessä ole ainutkertainen tarjous, vaan että samansuuntaisia pyyntöjä on voitu tarjota muillekkin.


LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”