Kaikki ovat paikalla – Super Smash Bros. Ultimaten valtava hahmokavalkadi ja vanha-uusi ohjain
E3-messujen yksi e-urheilun kannalta odotetuin uutuus oli Nintendon Super Smash Bros. Ultimate. Uudesta pelistä saatiin paljon uutta tietoa messujen aikana ja mikä parasta, kaikki pelissä esiintyvät hahmot esiteltiin:
Kaikki hahmot aikaisemmista peleistä ovat nyt tarjolla valtavassa hahmorosterissa ja varsinaisena yllätyksenä paljastettiin, että jopa avaruuslohikäärme Ridley tullaan näkemään pelissä. Fanit kuitenkin irvailevat, että kaikki vaikuttavat unohtaneen Waluigin kokonaan:
Kattavan hahmokavalkadin lisäksi uudessa Super Smash Bros. Ultimatessa tulee olemaan paljon muitakin uudistuksia edellisiin peleihin verraten. Uusimmassa teoksessa tulee olemaan uusia esineitä, kenttiä ja suoranaisia muutoksia pelimekaniikkaan.
Kaiken muun lisäksi Nintendo on ilmoittanut suunnittelevansa uuden version rakastetusta GameCube ohjaimesta Switchille. Monet kovimman tason pelaajista suosivat yhä tätä klassikko-ohjainta ja heille lieneekin varsin mukava uutinen, että kyseinen kapula näkee jälleen päivänvalon tuoreimmalla konsolilla.

LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- Änärin 1vs1 Suomen mestaruus jälleen Arttu ”Artuzio” Mustilalle!
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”