Innocentin visiitti MAD Lionsissa jäi lilliputiksi – kieliongelmat tulivat esteeksi
MAD Lionsissa hieman alle kaksi kuukautta viettänyt Paweł ”innocent” Mocek on penkitetty tanskalaisjoukkueen riveistä.
Paweł ”innocent” Mocek kertoi tapahtuneesta tarkemmin Twitter-tilillään lauantaina.
Elokuussa MAD Lions teki kovan ratkaisun ja vaihtoi kielen tanskasta englanniksi, sillä puolalainen innocent liittyi joukkueen matkaan. Nyt kuitenkin joukkue on päättänyt tehdä ison päätöksen ja vaihtaa kielen takaisin tanskaksi, jonka seurauksena innocent jouduttiin iskemään joukkueen aktiivisesta kokoonpanosta ulos.
– Terve! Haluan vastata viimeisimpiin huhuihin joukkueen muutoksista. Ilmoitan, että en enää ole MAD Lionsin aktiivisessa kokoonpanossa, innocent kirjoitti Twitlong -postauksessa.
Puolalaistähti ehti pelata MAD Lionsin riveissä ainoastaan 27 karttaa, mutta silti innocent oli tyytyväinen hänen lyhyeen vierailuunsa tanskalaisorganisaatiossa.
– Ei pelattu pitkään yhdessä, mutta luulen silti, että oli oikea päätös liittyä silloin MAD Lionsiin. Pääsin kilpailemaan parempia joukkueita vastaan ja todistaa itsestäni vielä hieman enemmän. Rehellisesti pidin siellä vietetystä ajastani ja se oli myös mukava oppimiskokemus ja työpaikka, 26-vuotias jatkoi.
Penkityksen myötä innocent etsii uutta joukkuetta, eikä haluaisi pitää pitkää taukoa. Hän aikoo jatkaa harjoittelua ja aikoo käyttää aikaansa demojen katseluun, FPL:n- ja deatmatchin pelaamiseen.
MAD Lionsin kokoonpano:
🇩🇰 Rasmus ”sjuush” Beck 🇩🇰 Frederik ”acoR” Gyldstrand 🇩🇰 Fredrik ”roeJ” Jørgensen 🇩🇰 Asger ”AcilioN” Larsen 🇧🇷 Luis ”peacemaker” Tadeu (valmentaja) 🇵🇱 Paweł ”innocent” Mocek (penkitetty)
Thank you for the time Luis, you're absolutely great coach and it was a pleasure to work with you, maybe some day we meet again! 
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Video: Team Vitalityn Cédric ”RpK” Guipouy pelleili FaZe Clanin kustannuksella – salamannopea Desert Eagle 4k!
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- ENCE aloittaa matkansa New Yorkin CS-turnauksessa ottelulla G2-joukkuetta vastaan
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- Maailman arvokkain Pokémon-kortti vaihtoi omistajaa omakotitalon hinnalla
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!