HAVUlta odotettu tulos BLAST Rising -turnauksesta – Endpoint onnistui laittamaan kampoihin
HAVUlle odotettu turnausvoitto BLAST Rising 2020 -turnauksesta, kun finaalissa kaatui brittiläinen CS:GO-joukkue Endpoint.
HAVU oli perjantai-iltana Endpointia vahvempi kartoin 2-1 (Vertigo 17-19, Train 16-14, Dust 2 16-3).
Endpointin valitsema Vertigo oli tiukka vääntö. Brittiläisjoukkue aloitti kartan vahvasti vieden ensimmäisen puoliskon T-puolelta lukemin 11-4. Ensimmäinen kartta oli vahvasti menossa Endpointin suuntaa, mutta HAVU ei luovuttanut: joukkue nousi 8-15 -tilanteesta tasoihin ja ottelu eteni jatkoajalle saakka. Jatkoajalla Endpoint oli hiukan vahvempi ja vei kartan nimiinsä lukemin 19-17.
Toisena karttana pelattiin HAVUn parhaimpana tunnettu kartta. Trainissa Endpoint aloitti jälleen vahvasti ottamalla ensimmäiseltä puoliskolla 10 kierrosta. Brittiläisjoukkue nappasi myös pistoolikierroksen ja säästökierrokset nimiinsä ja joukkue oli jo kolmen kierroksen päässä turnausvoitosta. Suomalaiset eivät missään nimessä luovuttaneet ja CT-painoitteinen kartta oli HAVUn hallinnassa. Joukkue kiri takamatkaa kierros kierrokselta ja lopulta jopa voittoon, kun HAVU juhli karttavoittoa lukemin tiukasti lukemin 16-14.
Ottelu ratkaistiin Dust 2:ssa, joka oli täysin suomalaisten hallinnassa. Suomalaiset olivat ilmiliekeissä T-puolelta ja veivät puolisko murkaisasti lukemin 14-1. Sama meno jatkui CT-puolelta, kun HAVU nappasi nopeasti karttavoiton lukemin 16-3 ja samalla turnausvoiton kartoin 2-1.
HAVU nappasi BLAST Rising 2020 -turnauksen voitosta 15,886 dollaria. Toiseksi tullut Endpoint kuittasi 8,650 dollaria.
We are the #BLASTRising champions
GGWP @TeamEndpoint, you guys put up an intense fight! 
[Vertigo 17-19] - [Train 16-14] - [Dust II 16-3]
#HAVUJA @BLASTPremier
[Vertigo 17-19] - [Train 16-14] - [Dust II 16-3]
#HAVUJA @BLASTPremier
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
