HAVU aloitti Flashpointin pudotuspelit itsevarmasti – Chaos Esports Club kaatui ilman resistanssia
Suomalainen HAVU aloitti Flashpointin pudotuspelit kaadettuaan amerikkalaisen Chaos Esports Clubin vaivattomasti 2-0.
HAVU aloitti Flashpointin pudotuspelit näyttävästi, kaataen amerikkalaisen Chaos Esports Clubin kartoin 2-0 (Overpass 16-3, Train 16-8).
Chaosin valitsemassa Overpassissa amerikkalaiset aloittivat voittaen ensimmäisen pistoolikierroksen terroristeina niukasti pommin räjähdykseen. Chaos jatkoi voiton kulkua tilanteeseen 0-3.
Suomalaisten ensimmäisellä ostokierroksella alkoi itsevarmuus näkyä. HAVU voitti 12 kierrosta putkeen, päättäen puoliskon 12-3. Toisen pistoolikierroksen voitettua Chaos ei saanut enää kiinni pelistä ja HAVU päätti kartan murskavoittoon 16-3.
HAVUn karttavalinnassa Trainissa tällä kertaa suomalaiset aloittivat terroristeina ja voittivat ensimmäisen pistoolikierroksen. Chaos taisteli takaisin jo toisella kierroksella, tasoittaen tilanteen 1-1:een.
HAVU ei antanut armoa amerikkalaisille, pommin mennessä kiinni 3vs2 tilanteessa käänsi ottelun HAVUn eduksi. Kierroksella 4 pelin ollessa 2-1 suomalaisille, HAVU yllätettiin Chaosin toimesta, mutta Aaro ”hoody” Peltokangas piti pään kylmänä voittaen 1vs3 clutch-tilanteen.
Katso neljännen kierroksen Aaro ”hoody” Peltokankaan 1v3 clutch tästä:
Ensimmäinen puolisko olikin paljon kilpailuhenkisempi kuin koko ensimmäinen kartta, ja tilanne oli 9-6 suomalaisten eduksi puolten vaihtuessa.
HAVU jatkoi puoltenvaihdon jälkeen voitonkulkua, voittaen toisen pistoolikierroksen myötä seuraavat 5 kierrosta.
Chaos Esports Club vaihtoi kuudennen kierroksen tempoa, tehden nopean puskun A:lle ja yllättäen suomalaiset. HAVU pääsi seuraavalla kierroksella jo voiton makuun, mutta Chaos sinnitteli yhden kierroksen ajan, kun HAVU voitti viimeisen erän puolikkaalla ostolla. Kartta päättyi 16-8.
HAVU pelaa myöhään sunnuntai-iltana Orgless vs. MIBR -pelin voittajaa vastaan.
Eurheilu.org on myös Discordissa! Liity keskusteluun osoitteessa: discord.gg/znGMa7r
Kuva: HAVU Gaming
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!