Fysiikkamoottorin päivitys teki Fortniten veneistä hengenvaarallisia

Fysiikkamoottorin vaihdos sai veneet tipahtelemaan pelaajat mukanaan pelin maaston läpi varmaan kuolemaan.
Fortniten siirtyminen uuteen Chaos-fysiikkamoottoriin toi odotetusti mukanaan myös pieniä bugeja. Epic Games ilmoittikin päivityksen yhteydessä keskittyvänsä välittömässä lähitulevaisuudessa ensisijaisesti ison muutoksen myötä syntyneiden ongelmien korjaamiseen.
LUE MYÖS: Uusi fysiikkamoottori saapui Fortniteen – samalla palasivat myös Launch Padit
Pelaajat löysivät kuitenkin varsin vikkelästi myös pienien bugien lisäksi hieman isompia ongelmia. Uuden moottorin myötä esimerkiksi seinien läpi käveleminen on tietyissä tilanteissa mahdollista.
Vielä isompia ongelmia löytyi uuden moottorin ja veneiden yhteiselosta. Fortniten maallakin liikkuvat moottoriveneet ovat tällä hetkellä ainoita ajoneuvoja pelissä, joten ne ovat luonnollisesti erityisen tärkeässä asemassa. Tällä hetkellä ne kuitenkin saattavat tiputtaa pelaajan pelin maaston läpi kartan alapuolelle, varmaan kuolemaan.
Pelaaja nimimerkillä ”Vexinal” onnistui taltioimaan epäonnisen tilanteensa ja jakoi sen Redditissä. Hänen yrittäessään nousta takaisin veneesensä talon sisällä, se yksinkertaisesti teleporttaa pelaaja mukanaan maaston alle.
Myös muutkin pelaajat ovat esittäneet samankaltaisia videoita ja kokemuksia pelin veneiden tämän hetkisestä tilasta. Pelaajat varoittelevatkin toisiaan jättämään veneet toistaiseksi rauhaan niiden vaarallisten bugien takia.
DO NOT GO OFF THE WATERFALL ON A BOAT (happened twice)
byu/KuzushiKavanagh inFortNiteBR
Lähde: Daily Esports.
Kuva: Epic Games.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomella edessä historiallinen e-jalkapallomaaottelu
- Eetu ”sAw” Saha vaihtaa joukkuetta
- Parhaat pelituolit eri budjeteille – löydä omasi pelaajaystävälliseen hintaan
- Joona ”Serral” Sotalan huipputurnaus päättyi pettymykseen
- MOUZ ei onnistunut pysäyttämään Team Vitalityn voittokulkua
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ finaaliin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ lohkovoittoon
- MOUZ jatkoon Dallasissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi huipputurnauksen vahvasti
- Nikita ”Derke” Sirmitev juhli kovaa voittoa
- Suomella edessä historiallinen e-jalkapallomaaottelu
- Parhaat pelituolit eri budjeteille – löydä omasi pelaajaystävälliseen hintaan
- MOUZ ei onnistunut pysäyttämään Team Vitalityn voittokulkua
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ finaaliin
- Eetu ”sAw” Saha vaihtaa joukkuetta
- Joona ”Serral” Sotalan huipputurnaus päättyi pettymykseen
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ lohkovoittoon