Fortniten uusi Playground-pelimuoto pelattavissa nyt rajoitetun ajan
Isokokoinen v4.5 päivitys sisältää muun muassa jo toukokuussa julkistetun Playground -pelimuodon sekä lisäyksen Battle Royalen asevalikoimaan. Save The Worldin pelaajat taas pääsevät Blockbuster Eventin neljännen ja viimeisen osan kimppuun.
Fortniten alati kasvava pelaajakunta pääsee nyt hiomaan pelitaitojaan toden teolla Playground -pelimuodossa. Kyseessä on rajoitetun ajan pelattavissa oleva luovaan ajatteluun kannustava pelimuoto. Pelaajilla on tunnin verran aikaa rakentaa, sotia ja harjoitella itse parhaaksi näkemällään tavalla ilman paineita. Kuollessaan pelaajat syntyvät uudelleen, resurssien keräämisestä palkitaan kymmenkertaisella määrällä ja arkkuja sekä ammuslaatikoita syntyy koko tunnin ajan.
Playgroundin lisäksi tarjolla on myös Final Fight Teams of 12 -niminen pelimuoto, joka on melko samanlainen Battle Royalen kanssa, tosin pienemmässä mittakaavassa. Myrskyalueet pysähtyvät aikaisemmin kuin BR:ssä, mikä käynnistää ajastimen, jonka päätteeksi eniten elossa olevia pelaajia omaava tiimi julistetaan voittajaksi. Myös tämä pelimuoto on pelattavissa vain rajoitetun ajan.
Vaikkapa näissä uusissa pelimuodoissa voi käydä testaamassa uutta Dual Pistols -nimistä asetta. Kyseessä ovat siis kaksoispistoolit, joilla saa aikaiseksi 41-43 pisteen verran vahinkoa. Vanhoja aseita koskeviin muutoksiin kuuluu muun massa 50% heikennys Pump Shotgunin rakennuksiin tekemään vahinkoon.
Päivitys toi myös pitkän listan yleiseen pelattavuuteen liittyviä muutoksia ja bugikorjauksia. Kaikki muutokset ovat nähtävissä esimerkiksi Epicin sivuilla.
Lähde: Epic Games
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NAVI:lle kirvelevä tappio
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon huipputurnauksessa
- NAVI avasi IEM Atlantan voitolla
- Esports Nations Cupissa käänne – Etelä-Korea sittenkin mukaan
- Jättiseura vetäytyy Dota2:sta
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality isoon voittoon
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitality avasi EMEA Leaguen pudotuspelit voitolla
- 21-vuotias VALORANT-pelaaja on kuollut
- Esports Nations Cup kriisissä – E-urheilujätti jättämässä kisat väliin
- Valve julkaisi odotetun CS2-kartan
- NAVI:lle kirvelevä tappio
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon huipputurnauksessa
- Esports Nations Cupissa käänne – Etelä-Korea sittenkin mukaan
- NAVI avasi IEM Atlantan voitolla
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality isoon voittoon
- 21-vuotias VALORANT-pelaaja on kuollut
- Jättiseura vetäytyy Dota2:sta
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitality avasi EMEA Leaguen pudotuspelit voitolla
- Valve julkaisi odotetun CS2-kartan