FaZe Clan jälleen myrskyn silmässä: Onko H1ghSky1 todellakin alle 13-vuotias?
Upcomer uutisoi, että FaZe Clan -organisaation Fortnite-pelaaja H1ghSky1 olisi sivuston saamien tietojen mukaan alle 13-vuotias.
Huhut pelaajaan nuoresta iästä nousivat pintaan kun Turner ”Tfue” Tenney kertoi haastavansa edustamansa FaZe Clan -organisaation oikeuteen Kalifornian lakeja rikkovasta sopimuksesta.
Maailmankuulu Fortnite-pelaaja ”Tfue” haastoi edustamansa organisaation oikeuteen – Seura tyrmää väitteet
Kanteessa Tfue paljasti, että samassa seurassa pelaava H1ghSky1 on todellisuudessa alle 13-vuotias. Hänen mukaansa FaZe oli painostanut nuorta pelaajaa ja tämän perhettä valehtelemaan lapsen iän.
Upcomerin mukaan heidän lähteensä vahvistavat tiedon pelaajan nuoresta iästä, ja sivuston esittämien tietojen mukaan H1ghSky1 on todellisuudessa 12-vuotias. Kuitenkin sopimuksen allekirjoittaessaan hän olisi tällöin ollut vain 11-vuotias.
Mikäli huhut pelaajan ennakoitua nuoremmasta iästä pitävät paikkaansa, niin tästä voi seurata isoja ongelmia seuralle sekä pelaajalle itselleen.
Esimerkiksi Twitch velvoittaa, että kaikkien mainosrahoja saavien käyttäjien tulee olla yli 13-vuotiata. Sama pätee mm. myös Fortniten World Cup -karsintoihin, joiden ikäraja on 13 vuotta.
Lisäksi Kalifornian työlainsäädännön kohta 1700.36 kieltää kykytoimistoja palkkaamasta alaikäisiä lahjakkuuksia.
”No talent agency shall accept any application for employment made by or on behalf of any minor”, CA Labor Code § 1700.36 (2018).
Kuva: FaZe Clan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LoL-pelaajaa syytetään seksuaalisesta häirinnästä
- Venäläispelaajat jyräsivät HLTV:n parhaiden pelaajien listauksessa – ykkösnimi kuitenkin Ranskasta
- HLTV jatkoi CS2-palkinnot – Team Vitality vuoden joukkue
- Shakin ESM-kilpailut mukana Assembly Winterissä
- Esports Nations Cupin formaatti julkistettu
- ENCE julkaisi uuden CS2-kokoonpanonsa – suomalaispelaaja sai lähteä
- Venäläisväite: Suomalainen CS2-legenda missasi ottelunsa herättyään kännissä väärästä paikasta
- Huhut Aleksi ”Aleksib” Virolaisesta ammuttiin alas
- HLTV julkaisi CS2:n pelipaikkojen parhaiden finalistit
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen lähdössä? – NAVI kartoittaa korvaajaa
- LoL-pelaajaa syytetään seksuaalisesta häirinnästä
- Venäläispelaajat jyräsivät HLTV:n parhaiden pelaajien listauksessa – ykkösnimi kuitenkin Ranskasta
- HLTV jatkoi CS2-palkinnot – Team Vitality vuoden joukkue
- ENCE julkaisi uuden CS2-kokoonpanonsa – suomalaispelaaja sai lähteä
- Esports Nations Cupin formaatti julkistettu