Euroopan ensimmäisen RMR-karsintaturnauksen avausottelut selvillä!
Euroopan RMR-turnaukset pelataan kahdessa osassa. Yhteensä 32 joukkuetta on jaettu A ja B-turnauksiin joukkuemäärän vuoksi. Molemmissa karsinnoissa on tarjolla kahdeksan jatkopaikkaa majoreille.
Ensimmäisen RMR-turnauksen otteluparit ovat selvillä. PGL Major Antwerp European RMR A-turnaus alkaa 17. päivä huhtikuuta eli kuluvan viikon sunnuntaina. Turnaus on selvästi heikkotasoisempi, kuin Euroopan B-turnaus, jossa on huomattavasti enemmän huippujoukkueita.
B-turnauksen suurimmat nimet ovat tietysti NAVI, Heroic, Outsiders (Virtus.pro), Vitality, FaZe sekä MOUZ. Hyviä joukkueita löytyy tästäkin turnauksesta, mutta ENCE:n ja G2:n näytöksiä joudutaan odottamaan, sillä molemmat joukkueet pelaavat B-turnauksessa.
Euroopan ensimmäisen RMR-turnauksen avausottelut ovat siis selvillä. Turnauksessa on käytetty seedingiä, jonka vuoksi avausotteluissa turnauksen parhaimmat joukkueet kohtaavat tietysti turnauksen heikoimmat joukkueet. Esimerkiksi NAVI on saanut ensimmäiseen otteluunsa vastaansa suurelle yleisölle tuntemattoman venäläisjoukkue QUAZAR:n.
Kuten Amerikan RMR-turnauksessa, niin myös Euroopan turnauksessa pelataan kaksi ensimmäistä kierrosta avauspäivänä.
Euroopan A RMR-turnauksen avauspäivän otteluparit:
12:00 | Natus Vincere – QUAZAR
12:00 | Outsiders – Unique
13:15 | FaZe – Eternal Fire
13:15 | Heroic – forZe
14:30 | Vitality – Dignitas
14:30 | GamerLegion – fnatic
15:45 | MOUZ – OG
15:45 | BIG – SAW
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias ”Banjo” Kivistön FOKUS aloitti voitolla Bukarestissa
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- DOTA2-legenda lopettaa uransa
- NAVI:lle finaalitappio
- NAVI BLAST Openin finaaliin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- Suomen maajoukkuekumppanit Esports Nations Cupiin selvillä
- ENCE:ltä dramaattinen uutinen – CS2-joukkue palaa suomalaiseksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Fortnite-ammattilaista Kai ”Kquid” Eatonia epäillään käyttäneen aimbottia
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- BlameF otti varsinaisella peliajalla 40 tappoa ja hävisi – eroa Xyp9xiin 31 frägiä
- Cloud9 viimeisteli Valorant-kokoonpanonsa – katso tästä Daniel ”vice” Kimin esittelyvideo!
- ENCE Akatemia esitteli uudistuneen joukkueensa
- Kiusaantunut Felix ”PewDiePie” Kjellberg reagoi vanhaan kouluvaansa
- Näkökulma: ENCEn tulivoima ei riitä voittamaan Liquidia tulitaisteluissa, vaan suomalaisten täytyy voittaa tuhovoimaiset pelaajat taktiikoiden avulla
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
