Epic Gamesia syytetään jälleen tanssin ”varastamisesta”

Yleensä pelien ympärillä käytävät oikeustaiselut liittyvät pelien tekijänoikeuteen, mekaniikkaan tai muuhun omistajuuteen liittyviin sotkuihin. Fortnite-hittipelin kehittänyt Epic Games on kuitenkin rypenyt toisenlaisten syytösten kohteena.
Peliä syytetään eri tanssien varastamisesta.
Esimerkiksi Russel ”Backpack Kid” Horningin kehittämä ja kaikkien tuntema”Floss” tanssi on päätynyt peliin. The New York Times uutisoi, että Backpack Kidin lisäksi räppäri 2 Milly ja näyttelijä Alfonso Ribeiro, ovat haastamassa Epic Gamesin oikeuteen heidän kehittämien tanssien käyttämisestä.
Dot Esports uutisoi, että uutta tuultaa liekkeihin puhaltaa vielä uusi haaste. Kyse on jälleen tanssista, tarkemmin Orange Shirt Kidin kehittämästä ”Random”-tanssista. Haasteen takana on Orange Shirt Kidin äiti, sillä tanssija on itse vielä alaikäinen.
Orange Shirt Kid oli lähettänyt oman tanssinsa Fortniten BoogieDown tanssikisaan. Hän ei kuitenkaan voittanut, mutta jälkeepäin nuorukaisen fanit vaativat tanssin lisäämistä peliin. Ja näin tapahtuikin.
BoogieDown-kisan ehdoissa lukee käytännössä, että kaikkien osallistujien tuotokset ovat Epicin vapaassa käytössä. Jää nähtäväksi, että etenevätkö nämä haasteet raastupaan asti, vai pääsevätkö osapuolet jonkinasteiseen sopimukseen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena
- CS:n supertähti tekee paluun
- Team Falcons taas MOUZ:ia vahvempi
- MOUZ jyräsi välieriin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio
- MOUZ aloitti huipputurnauksen voitolla
- Palloliittolta uusi aluevaltaus – järjestää Rocket Leaguen –turnauksen
- Legendaarinen CS2-organisaatio myynnissä
- MOUZ:n taival päättyi Melbournessa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Team Vitalitylle tappio