ENCE:n tie Shanghaissa katkesi – Natus Vincere jatkoi matkaansa semifinaaliin

ENCE on pudonnut Shanghaissa käydystä StarSeries & i-League Season 7 -turnauksesta.
Hallitsevana mestarina turnaukseen saapuneen ENCE:n matka ei tällä kertaa yltänyt huipulle asti, vaan joukkueen tie stoppasi puolivälierissä Natus Vincereä vastaan. ENCE jäi siis kahden ottelun päähän turnauksen finaalipelistä.
NaVi tarjosi ENCE:lle tiukan vastustajan ja kohtaaminen alkoi suomalaisjoukkueen kannalta valoisissa merkeissä. Ensimmäinen kartta oli ENCE:n valitsema Train, jonka joukkue vei nimiinsä tuloksella 16-11.
Kuitenkin onni kääntyi, kun matka jatkui Infernoon. T-puolella aloittanut ENCE piti pientä kaulaa ukrainalaisjoukkuetta vastaan, mutta Aleksandr ”s1mple” Kostylievin käsittämätön taidonnäyte iski suoraan suomalaiseen selkärankaan. Inferno päättyi 12-16 ENCE:n tappioksi.
Viimeisenä karttana nähtiin Overpass, jossa pistoolikierroksen voitosta huolimatta ENCE ei onnistunut saamaan itselleen hyvää avausta. Alkumetreiltä lähtien joukkue joutui takaa-ajajan asemaan, eikä ENCE onnistunut loppukiristään huolimatta nousemaan tasoihin NaVi:n kanssa. Viimeinen kartta päättyi 11-16 suomalaisjoukkueen tappioksi.
Vaikka kohtaaminen päättyikin tappioon ENCE nettosi sijoituksesta itselleen 15 000 dollaria. Natus Vincere jatkaa puolestaan matkaansa turnauksen semifinaaliin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena
- CS:n supertähti tekee paluun
- Team Falcons taas MOUZ:ia vahvempi
- MOUZ jyräsi välieriin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio
- MOUZ aloitti huipputurnauksen voitolla
- Palloliittolta uusi aluevaltaus – järjestää Rocket Leaguen –turnauksen
- Legendaarinen CS2-organisaatio myynnissä
- MOUZ:n taival päättyi Melbournessa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Team Vitalitylle tappio