ENCE palaa timantinkovan kattauksen kera

ENCE eSports uutisoi eilen, että heidän paluunsa Counter-Strike: Global Offensive skeneen on nyt totisinta totta. Täytenä yllätyksenä tämä ei kuitenkaan tullut, jo maaliskuussa uutisoitiin että Aleksi “allu” Jalli oli kirjoittanut joukkueen kanssa kahden vuoden sopparin.
Nyt ENCE uutisoi työskennelleensä kellon ympäri kerätäkseen kokoon ne avaintekijät, joiden avulla Suomi nostetaan jälleen CS:Go:n huipulle.
Muut kahden vuoden sopimuksen allekirjoittaneet pelaajat ovat:
- Aleksi “Aleksib” Virolainen
- Jani “Aerial” Jussila
- Jere “sergej” Salo
- Sami “xseveN” Laasanen
Encen markkinointipäällikkö Joonas “natu” Leppänen kertoo tiedotteessa olevansa innoissaan kun joukkueen saadaan uudemman polven pelaajia, kuten sergej. Kun tähän vielä lisätään allu ja hänen kokemuksensa kansainvälisistä joukkueista, niin hän kertoo odottavansa tiimiltä tulevaisuudessa kovia tuloksia. Leppänen kuitenkin hiukan toppuuttelee faneja ja muistuttaa että joukkueella menee oma aikansa kasvaa yhteen ennen kuin tuloksia saavutetaan.
Tiedotteen mukaan harjoittelu aloitetaan välittömästi, mutta vielä ei ole varmaa milloin tämä timantinkova kattaus nähdään virtuaalisilla taistelukentillä.
Lähde: https://www.ence.gg/article/new-challenger-appears-ence-back-csgo/
- ENCE ja MOUZ ESL Pro Leaguen välieriin
- NAVI eteni ESL Pro Leaguen välieriin
- MOUZ eteni kahdeksan parhaan joukkoon – ESL Pro Leaguessa suomalaisittain herkulliset asetelmat
- Ruotsalaista CSGO-pelaaja pelikieltoon ottelumanipulaation takia
- MOUZ avasi ESL Pro Leaguen pudotuspelit voitolla
- Huippuseura jättää League of Legendsin
- CS-legenda lopettaa uransa
- Kaksi suomalaista CSGO-valmentajaa siirtyy Kiinaan
- JANO:n liito loppui kesken
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI komeasti puolivälieriin
- NaVi kerää rahaa Ukrainalle – s1mple kaivoi kuvettaan jättisummalla
- Riot Games paljasti laajan ottelumanipulaatiotapauksen – yhteensä 14 pelaajaa syytetty
- Elisa Mastersin finalistit selvillä
- TOP 10: Parhaat pelit samalta sohvalta pelattavaksi
- CS-legenda tekee paluun pelikentille
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Fnatic juhli Elisa Mastersin voittoa
- PuBG:n maailmanmestaruudesta taistelee kaksi suomalaista
- Suomalainen Esports-organisaatio konkurssiin
- E-urheilun olympialaiset tulossa? KOK järjestää e-urheilun olympiaviikon ensi kesänä