DreamHack Masters Malmö 2019 -turnauksen joukkueet selville – Envy kaatoi eUnitedin viimeisessä karsintapelissä
Envy varmisti paikan DreamHack Masters Malmö 2019 -turnauksesta, voittaen eUnitedin 3-1 Pohjois-Amerikan karsintapelien finaalissa. Envy oli viimeinen joukkue, joka lisättiin turnauksen joukkuelistaan.
BO5-ottelu alkoi Nukessa. Envy johti peliä lähtökohtaisesti 1-0, heidän tullessaan ylemmästä bracketistä. Tämä tarkoittaa, että joukkue ei ole hävinnyt yhtään aikaisempaa karsintapeliä. Tästä johtuen, kaikki paineet olivat eUnitedin harteilla saada peli tasoihin. Envy näytti vastustajalleen kuitenkin kaapin paikan, ottaen ensimmäisestä kartasta voiton lukemin 16-10, nostaen heidät 2-0 johtoon.
Seuraavana karttana pelattiin Inferno, jossa peli oli todella tasaista. Kumpikaan joukkueista ei päässyt yli kahden kierroksen johtoon. eUnited ei heittänyt kuitenkaan hanskoja tiskiin, vaan kamppailujen kautta otti toisesta kartasta voiton lukemin 16-14, tuoden pelin 2-1 tilanteeseen.
Viimeisenä karttana pelattiin Mirage, joka jatkui Infernossa alkaneella tasaisella pelillä, ensimmäisen puoliskon loppuun saakka. Envy sai kuitenkin toisen puoliskon alussa pelistä otteen, kun Noah ”Nifty” Francis sekä Sam ”s0m” Oh saivat tärkeitä avaustappoja, tuhoten eUnitedin puolustuksen ja varmistaen joukkueelle kolmannen karttavoiton lukemin 16-9.
Turnauksen joukkuelista näyttää nyt seuraavalta:
- ENCE (Suomi)
- Liquid (USA)
- NRG (USA)
- G2 (Ranska)
- FURIA (Brasilia)
- Fnatic (Ruotsi)
- TYLOO (Kiina)
- mousesports (EU)
- Astralis (Tanska)
- Vitality (Ranska)
- Natus Vincere (Venäjä)
- North (Tanska)
- NiP (Ruotsi)
- OpTic (Tanska)
- Grayhound (Australia
- Envy (USA)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Natus Vincere hankki 15-vuotiaan lupauksen – poseeraa s1mplen kanssa kuvassa vuonna 2018!
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen G2 jatkoon helposti! Pelissä jäätävä clutch
- Derken Fnatic voitti lohkon – ”Tämä on kuolemanlohko meidän takiamme”
- hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves otti riveihinsä jälleen yhden huippupelaajan – Koossa komea rosteri
- 100 Thieves pomolle haukut – ”Pelaa mielummin uutta Call of Dutya kuin katsoo joukkueensa CS-finaalia”
- 16-vuotias superlupaus Anders Vejrgang voitti virtuaalisen Bundesliigan
