Dota 2 – OpenAI:n kehittämä tekoäly jyräsi ihmisjoukkueen

Dota 2 on kokonaisuutena äärimmäisen monimutkainen tekele. Pelin kokonaisuuden ymmärtämiseen, tekemisen priorisointiin ja erillaisten resurssien hallintaan vaaditaan varsin joustavaa päättelyä. Tästä innostuneena voittoa tavoittelematon ja tekoälyä tutkiva yhtiö OpenAI on kehitellyt neuroverkkoihin perustuvaa tekoälyä, joka pystyisi ohjastamaan koko viiden hengen Dota 2 -joukkuetta ihmispelaajia vastaan.
Jo aikaisemmin yhtiö kehitti keskilanella pelaavan botin, joka pystyi päihittämään 1v1 otteluissa maailman parhaita ihmispelaajia helposti. Nyt kuitenkin rimaa on nostettu ja OpenAI Five on opetellut pelaamalla itsekseen 180 vuoden edestä otteluita. Kyse ei enää ole vain yhden sankarin ohjailusta, vaan koko joukkueen hallinasta.
Sunnuntaina keinoäly joutui tulikokeeseen, kun se kohtasi entisistä Dota 2 huippupelaajista kootun joukkueen. Mukana olivat:
William ”Blitz” Lee
Ioannis ”Fogged” Lucas
Austin ”Capitalist” Walsh
Ben ”Merlini” Wu
David ”MoonMeander” Tan
Ottelussa oli kuitenkin joitakin reunaehtoja, sillä esimerkiksi koko hahmorosteri ei ollut käytettävissä, vaan kaikista sankareista vain 18 oli valittavissa.
Varsin nopeasti kävi ilmi, ettei inhimillisellä osapuolella ollut juurikaan mahdollisuuksia täysin loogista vastustajaansa vastaan. Ensimmäisessä ja toisessa ottelussa ihmisjoukkue joutui nielemään katkeran tappion. Vasta kolmas huvikseen pelattu ottelu kääntyi ihmisten voitoksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena
- CS:n supertähti tekee paluun
- Team Falcons taas MOUZ:ia vahvempi
- MOUZ jyräsi välieriin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio
- MOUZ aloitti huipputurnauksen voitolla
- Palloliittolta uusi aluevaltaus – järjestää Rocket Leaguen –turnauksen
- Legendaarinen CS2-organisaatio myynnissä
- MOUZ:n taival päättyi Melbournessa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Team Vitalitylle tappio