Custom Matchmaking – Odotettu lisäys PlayerUnknown’s Battlegroundsiin
Pelaajat nauttivat aina mahdollisuudesta hioa pelikokemuksesta itsensä näköinen kokonaisuus ja nyt myös PUBG mahdollistaa omien matsien kustomoimisen. Ominaisuutta pääsee kuitenkin vielä tässä vaiheessa kokeilemaan vasta testiservereiden puolella.
Pelaajat pääsevät vaikuttamaan Custom Matchmaking -ominaisuuden avulla melkein kaikkiin pelin ominaisuuksiin, kuten esimerkiksi pienenevän ympyrän käyttäytymiseen, sekä esineiden ja ajoneuvojen ilmestymisen määrään. Kustomointi ei ainoastaan rajoitu peruspeliin, vaan pelaajat pääsevät vapaasti muokkailemaan myös War Modea ja Zombi Modea. Pelistä voi luomisen jälkeen tehdä joko privaatin tai kaikille avoimen kokemuksen.

Tässä vaiheessa kustomoitujen otteluiden määrä on rajoitettu 10 000 kappaleeseen, sillä kehittäjät haluavat varmistaa pelin vakaan toimimisen. Kuitenkin PUBG Teamin tiedotteessa todetaan, että tällainen pelaajalähtöinen muokkailu syö erittäin paljon resursseja. Tämän takia otteluiden kustomoitavuus voi tulevaisuudessa muuttua maksulliseksi ominaisuudeksi.
Tässä vaiheessa kannattaa siis käydä kokeilemassa ilmaiseksi miltä kyseinen lisäys peliin tuntuisi.
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- ENCE palkkasi kotimaisen kärkitiimin ja astuu näin PUBG:n pariin!
- ENCE vei voiton Team Spiritistä!
- Assembly Winter 2019: ENCE kaappasi mestaruuden!
- Boom! Aleksi ”allu” Jalli Complexityyn lainalle pelaamaan karsintoja
- IEM Katowice 2019: ENCE VS Team Spirit!
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille