CS-selostaja HenryG kovien syytöksien alla – ex-tyttöystävä kertoi hyväksikäytöstä ja manipuloinnista
Hyvin tunnettu CS:GO-selostaja Henry ”HenryG” Greer on joutunut kovien syytöksien alle, ex-tyttöystävä Kelly Jeanin twiitattua hänen hyväksikäyttäneen ja manipuloineen häntä.
Cosplay-taiteilija, Twitch-striimaaja, sekä Henry ”HenryG” Greerin ex-tyttöystävä Kelly Jean twiittasi kokemastaan hyväksikäytöstä sunnuntai-iltana.
Kellyn mukaan HenryG käytti suhteessa verbaalista, henkistä, sekä mentaalista väkivaltaa, sekä pakotti Kellyn seksiin ilman suostumusta.
Viimeinen tapahtui hänen mukaansa uuden vuoden aattona, parin poltettua ensin kannabista. Kelly kertoi TwitLonger kirjoituksessaan polttavansa vain harvoin, ja oli nyt päätynyt ottamaan vahingossa liikaa.
Tämän seurauksena oli häntä ruvennut huimaamaan, ja oli hän tuntenut olonsa epämukavaksi. Hän kertomuksensa mukaan teki Henrylle selväksi ettei halua harrastaa seksiä – koska on liian pilvessä – mutta Henry oli silti pakottanut itsensä Kellyn päälle.
Suhteessa oli jatkuvaa henkistä väkivaltaa
Kelly kertoi viestissään myös siitä, että Henry olisi useasti kertonut muille ihmisille Kellyllä olevan mielenterveysongelmia, joka ei ole totta. Kellyn mukaan Henry on myös useasti nolannut, huutanut ja haukkunut häntä julkisesti. Henry on Kellyn mukaan tapaillut myös useita eri naisia heidän deittailunsa aikana. Tämä on asettanut Kellyn vaaraan saada sukupuolitauteja, sillä Henry ei käyttänyt ehkäisyä, eikä suostunut kertomaan kuinka monen naisen kanssa oli ollut. Itse Kellyn ja Henryn suhde alkoi sillä, että Henry oli pettänyt edellistä kumppaniaan Kellyn kanssa. Kelly oli pakottanut Henryn kertomaan asiasta kumppanilleen, vaikka itse olisi hän halunnut salata asian. Pitkän viestinsä lopussa Kelly kehottaa Henryä hankkimaan ammattiapua, jottei hän satuttaisi enää muita naisia. Lue HenryG:n vastaus syytöksiin tästä: CS-selostaja Henry ”HenryG” Greer vastasi ex-tyttöystävänsä hyväksikäyttösyytteisiin
My ex Henry "HenryG" Greer, was verbally, emotionally & mentally abusive and had sex with me when I did not and could not consent: tl.gd/n_1sr9i71
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Astraliksen valtakausi jatkuu – ELEAGUE Premier oli joukkueelle täydellinen turnaus
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Counter Strike: Global Offensive ohitti Dota 2:n kaikkien aikojen pelaajamäärissä
- ESL paljasti suunnitelmansa vuoden 2021 CS-turnauksia koskien – vähemmän tapahtumia, enemmän sisältöä
- Esports World Cup siirtyy pois Saudi-Arabiasta?
- ”V*tun naurettavaa”, Nyt myös FaZe Banks otti kantaa nuoren Fortnite-pelaajan elinikäiseen pelikieltoon
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pelaa seuraavassa ottelussa!
