Henry ”HenryG” Greer on vastannut ex-tyttöystävänsä Kelly Jeanin syytöksiin, joissa hän kertoi 31-vuotiaan pitkän linjan CS:GO-selostajan hyväksikäyttäneen tätä viime uutena vuotena, sekä manipuloineen ja käyttäneen henkistä väkivaltaa parisuhteen aikana.

Lue alkuperäinen juttu syytöksistä: CS-selostaja HenryG kovien syytöksien alla – ex-tyttöystävä kertoi hyväksikäytöstä ja manipuloinnista

Henry aloitti kertomalla hänen ja Kelly Jeanin olleen vakituisessa, melkein kahden vuoden parisuhteessa, joka loppui elokuussa 2018. Suhde oli loppunut yhteisymmärryksessä, kummankin tiedostaessa, että suhde on molemmin puolin liian toksinen ja tuhoisa.

Tämän jälkeen ovat he Henryn mukaan tapailleen satunnaisesti, mutta vakavampaa suhdetta parilla ei ole enää ollut.

Mitä henkiseen väkivaltaan ja manipulointiin tulee, kertoo Henry katuvansa useita sanomiaan asioita parisuhteen aikana. Henry myös myöntää avoimesti olleensa surkea poikaystävä, sillä hän matkustaa työnsä takia paljon, eikä voinut olla jatkuvasti läsnä.

Henry haluaa kuitenkin tehdä selväksi, ettei Kelly Jeanin kertomus viime uuden vuoden aatosta pidä paikkaansa.

Pari oli hänen mukaansa polttanut pilveä – kuten Kellyn kertomuksessa kerrottiin – ja tämän jälkeen Kelly oli se osapuoli, joka oli ehdottanut seksin harrastamista. Kesken aktin oli hänelle tullut kuitenkin huono olo, ja peli pistettiin saman tien poikki.

Henryn mukaan pari oli tämän jälkeen valvonut yön yli, Henryn pitäessä huolta Kellystä, joka oli polttanut liikaa ja tunsi olonsa huonoksi.

Kului viikkoja, eikä asiasta oltu enää puhuttu. Suhde oli jatkunut samalla on/off kaavalla mitä se oli jo jonkin aikaa ollut. Jatkuvien riitojen päätteeksi oli pari tullut kuitenkin päätökseen, etteivät he enää jatkaisi on/off suhdettaan.

Lopullisen eron jälkeen alkoi kuitenkin Kelly ottaa Henryyn jatkuvasti yhteyttä, ja uuden vuoden aaton tapahtumista alkoi muodostua hänen päässään Henryn mukaan ahdistava tapahtuma.

Henryn vastauksessa on kuvakaappauksia häneen ja Kellyn välisistä WhatsApp-keskusteluista, joissa Kelly kertoo ettei kokenut tapahtumia päällekarkauksena. Hänen mielestään Henry oli vain itsekäs, koska hän satutti Kellyä vahingossa itsekeskeisyydellään, haluttuaan harrastaa seksiä vaikka Kellyllä oli huono olo.

Alapuolella kuvakaappaus Kellyn viesteistä:

Henry kertoi myös olleensa tietoinen Kellyn kärsivän traumoista, jotka olivat tulleet hänen edellisistä parisuhteistaan.

Henry kertoo tämän takia ymmärtävänsä, miksi uuden vuoden tapahtumat olisivat aiheuttaneet Kellylle ahdistusta, painottaen kuitenkin kaiken tapahtuneen yhteisymmärryksessä ja loppuneen välittömästi Kellyn haluttua.

Alapuolella toinen kuvakaappaus Kellyn viesteistä:

Henry sanojensa mukaan halusi kuitenkin päättää suhteen lopullisesti, kun pari oli keskustellut uuden vuoden tapahtumat läpi. Henry oli pyytänyt ettei Kelly enää saapuisi hänen kotinsa luokse kutsumatta.

Tästä huolimatta oli Kelly saapunut Henryn Lontoon kotiin kutsumatta toukokuussa 2020, sekä tehnyt useita sosiaalisen median tilejä, joilla hän yritti ottaa jatkuvasti yhteyttä Henryyn, Henryn uuteen tyttöystävään, Henryn työkavereihin, sekä Henryn perheeseen.

Kelly oli myös twiitannut, ettei olisi tehnyt syytöksistään julkisia, jos Henry ei olisi estänyt häntä sosiaalisessa mediassa.

Henry lisäsi viestiin Kellyn 22. kesäkuuta lähettämän twiitin:

”Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Hän puhui minulle edelleen kuin olisin hevonpaskaa, sitten esti minut. Hänellä oli mahdollisuus olla olematta läjä paskaa, mutta hän itse valitsi tämän ulostulon. Ainut mitä hänen olisi tarvinnut tehdä, oli olla olematta minulle paska. En aio puolustaa ketään josta en ole 100% varma että hän on muuttunut.”

Henry lisäsi viestinsä loppuun, että viimeisten kahden vuoden ajan on hän elänyt uhan alla, että Kelly paljastaa heidän suhteestaan yksityiskohtia julkisuuteen – olivatpa ne totta tai ei. Hän painottaa vielä, ettei pystynyt olemaan täydellinen kumppani heidän parisuhteessaan, mutta kieltää hyväksikäyttäneensä, tai manipuloineensa Kellyä.

Henry kertoo tukevansa kaikkia naisia jotka kokevat seksuaalista häirintää, ja ovat tulleet julkisuuteen tarinoidensa kanssa. Molempien yksityisyyttä kuitenkin varjellen, ei hän aio enää kommentoida asiaa sen enempää.

Henry kertoo luottavansa yhteisöön – jonka mukana hän on ollut koko elämänsä – näkevän totuuden sellaisena kuin se on, ja toivoen olevansa vielä jatkossakin osa tätä yhteisöä.

Voit lukea HenryG:n kirjoittaman englanninkielisen vastauksen syytöksiin tästä.

Eurheilu.org on myös Discordissa! Liity keskusteluun osoitteessa: discord.gg/znGMa7r