Call of Duty -pelisarja ohitti 300 miljoonaan myydyn pelin rajapyykin
Activision Blizzard on ilmoittanut, että Call of Duty -pelisarjan on myynyt 16-vuotisen taipaleensa aikana yli 300 miljoonaa peliä. Tämä tarkoittaa sitä, että alun perin Activisionin luoma peli on kappalemääräisesti yksi maailman eniten myyneitä sarjoja pelaamisen saralla.
Ihan terävimpään kärkeen kyseinen räiskintäpeli ei yllä, sillä sen edestä löytyy vielä sitäkin enemmän myyneitä pelisarjoja. Suosittelen kuitenkin suhtautumaan tuleviin lukuihin kriittisesti, sillä yhtiöt ovat nihkeitä luovuttamaan tarkkoja tietoja peliensä myynnistä.
Kukaan tuskin yllättyy siitä, että Pokemon-pelit ovat myyneet jo vuonna 2016 yli 300 miljoonaa kappaletta. Sarjan suosio lähti tuolloin uuteen nousukiitoon Pokemon GO:n ja Sun & Moon pelien siivittämänä. Puolestaan Sonic The Hedgehog on pyörinyt jo pari vuotta sitten 350 miljoonan myydyn pelin ohi.
Kuitenkin pelisarjojen kiistaton kuningas on rakastettu putkimies Mario. Kyseistä pelisarjaa on joidenkin arvioiden mukaan myyty yli 600 miljoonaa kappaletta.
Lähde: Gamespot
Kuva: Activision Blizzard
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CompLexityn riveissä muutoksia – Nuori lupaus astuu sisään kokoonpanoon
- MOUZ finaaliin
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Aleksib ja Jimpphat pääsevät karsimaan huipputurnaukseen
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Arvio: Miljardi ihmistä tulee kuulemaan eUrheilusta vuoden 2016 aikana
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Australian CS-niekka näytti tulisia otteita Liquidia vastaan – katso Justin ”jks” Savagen kuuden sekunnin ässä!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”