Blizzard tarjoaa kylmää kättä MOBA-pelaajille! – Heroes of the Storm hiljenee
Heroes of the Storm on edustanut Blizzard Entertainmentin pyrkimyksiä mukaan MOBA markkinoille. Samassa kategoriassa ovat painineet sellaiset jättiläiset, kuten Dota 2, League of Legends ja Smite. Tästä johtuen HOTS on joutunut taistelemaan omasta pelaajakunnastaan ja tässä ovat olleet apuna Blizzardin rakastetut hahmot. Pelissä kun on mahdollista pelata tutuilla sankareilla esimerkiksi Warcraftin, StarCraftin ja Diablon universumeista.
Blizzard on kuitenkin julkaissut kaikessa hiljaisuudessa tiedotteen, jossa se kertoo siirtävänsä suuren osan pelin kehitystiimistä muihin projekteihin:
”–we’ve made the difficult decision to shift some developers from Heroes of the Storm to other teams, and we’re excited to see the passion, knowledge, and experience that they’ll bring to those projects.”
Samassa tiedotteessa kerrotaan myös, että yhtiö aikoo kuolettaa e-urheilu skenen pelin ympäriltä. Heroes Global Championship ja Heroes of The Dorm eivät siis tule näkemään vuoden 2019 otteluita, vaan jäävät osaksi historian havinaa. Heroes of the Storm ei kuitenkaan hiljene kokonaan, vaan pelin taival tulee vielä toistaiseksi jatkumaan:”Despite the change, Heroes of the Storm remains our love letter to Blizzard’s worlds and characters. We’ll continue actively supporting the game with new heroes, themed events, and other content that our community loves, though the cadence will change.”
Uutisen suorat lainaukset ovat Blizzard Entertainmentin tiedotteesta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Epic Games Store tarjoaa suomalaisen klassikkopelin ilmaiseksi
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille
- Natus Vincere hankki 15-vuotiaan lupauksen – poseeraa s1mplen kanssa kuvassa vuonna 2018!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen G2 jatkoon helposti! Pelissä jäätävä clutch
- Derken Fnatic voitti lohkon – ”Tämä on kuolemanlohko meidän takiamme”
- hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
- Tässä ovat majoreiden vaihtopelaajat – mukana allu ja pashaBiceps!
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves otti riveihinsä jälleen yhden huippupelaajan – Koossa komea rosteri