Blizzard taipui paineen alla – Blitzchung saa pitää palkintorahansa ja porttikielto lyhennettiin puoleen
Blizzard on päätynyt keventämään sanktioita, joita yhtiö antoi Hearthstone-pelaaja Chung ”Blitzchung” Ng Waille.
Ongelmat alkoivat, kun Blitzchung antoi Grandmaster-liigan suorassa lähetyksessä tukensa Honkongin mielenilmauksille. Tuolloin Blizzard iski kovin ottein ammattipelaajaa vastaan, sillä yhtiö antoi tälle vuoden porttikiellon kaikkiin esports-tapahtumiin ja samalla kaikki hänen ansaitsemansa palkintorahat evättiin.
LUE MYÖS: Ammattipelaaja otti kantaa Hongkongin tilanteeseen – Blizzard antoi pelaajalle vuoden porttikiellon ja juontajille kenkää
Tästä seurasi valtava palautevyöry, ja pelaajat ovat ilmaisseet huolensa yhtiön perusarvojen taipumisesta. Tämä johti lopulta siihen, että Blizzardin kärkimies J. Allan Brack on ottanut aiheeseen kantaa julkaisemassaan tiedotteessa.
Hänen mukaansa sanktioiden syy ei ollut sanoman sisällössä, vaan siinä, että he haluavat pitää kilpapelaamisen yksinkertaisesti pelaamiseen liittyvänä.
”Haluan tehdä tämän selväksi: meidän suhteemme Kiinaan eivät vaikuttaneet tehtyyn päätökseen”, Brack alleviivasi tekstissä.
Hän kuitenkin myöntää, että he toimivat liian hätiköiden rangaistusten kanssa. Tämän takia he palauttavat palkintorahat Blitzchungille, ja lyhentävät hänen porttikieltonsa puoleen vuoteen. Porttikielto koskee myös kahta tapahtumassa ollutta kommentaattoria.
Voit lukea koko tiedotteen täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Nikita ”Derke” Sirmitev ja Elias ”Jamppi” Olkkonen aloittivat vuotensa voitolla
- Topias ”Topson” Taavitsaisen joukkueelle tappio
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle