Apex Legends -pelin kehitystiimi pyysi anteeksi ja haukkui kriitikot heti perään
Pelistudion ja pelaajien välinen suhteen rakentaminen vaatii kuukausien, joskus jopa useiden vuosien työn. Apex Legends -pelistä vastaavan Respawn Entertainmentin viestintä on kuitenkin mahdollisesti todistanut, että tämän suhteen voi katkaista yhden yön aikana.
Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun Respawn julkaisi anteeksipyynnön Redditissä. Kyseisessä viestissä pelinkehittäjät pyysivät pelaajiltaan anteeksi Apex Legendsissä esiintyneen Iron Crown -tapahtuman kipupisteitä. Ongelmien keskiössä olivat uudet skinit, jotka saadakseen pelaajien oli turvauduttava pitkälliseen loot box -rumbaan.
Vastauksena ongelmaan Respawn päätyi lopulta siirtämään kosmeettiset koristukset myyntiin pelinsisäistä valuuttaa vastaan.
Pahoittelut eivät kuitenkaan lepytelleet pelin faneja, vaan tästä alkoi varsinainen kritiikin vyöry. Tilanteesta teki erityisen kiusalliseksi se, että pelinkehittäjät päätyivät itse osallistumaan keskusteluun morkkaamalla äänekkäimpiä kriitikoita. Lopulta esimerkiksi Respawnin yhteisövastaava Jayfresh_Respawn otti myös osaa kiistelyyn.
Väittely kärjistyi, ja firman työntekijät päätyivät – jokseenkin epäsuorasti – nimittelemään osaa kriitikoista ja pelaajakunnasta. Alla Medium-verkkojulkaisun ottamia kuvia keskustelusta. Osa viesteistä on sittemmin poistettu Redditistä.
Viestit ovat satunnaisessa järjestyksessä.





LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Suomalaisella CS-kentällä kuohuu – KOVA ja HAVU vaihtoivat pelaajia
- Suomen ensimmäinen Apex Legends -turnaus on täällä!
- BIG teki historiaa Saksassa ja Turkissa – nousi CS:GO-maailmanrankingin ykköseksi
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- Valven sponsoroima Dota 2 Major ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikkaan
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves julkaisi uuden kokoonpanon – Sean Gares valmentajana
- 100 Thieves mukaan VALORANTiin – Spencer ”Hiko” Martin joukkueen ensimmäinen kiinnitys!