Aleksib:n OG huikeaan 2-0-voittoon – matka Major-karsinnoissa jatkuu torstaina!
Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtamistaitoja nähtiin parhaimmillaan keskiviikko-iltana, kun G2 kaatui alemman kaavion ensimmäisellä kierroksella kartoin 2-0.
Mirage:
Ensimmäisenä karttana nähtiin OG:n valitsema Mirage. Aleksib ”Aleksib” Virolaisen edustaman joukkueen T-puolisko kartassa on ollut ilmiömäistä ja se nähtiin myös tänään. Ensimmäinen puolisko kirjattiin OG:lle lukemin 9-6. CT-puolen alku lähti OG:lta vahvasti, vaikka se ei ole normaalisti ollut joukkueen parempi puolisko. Ensimmäisellä viidellä kierroksella G2 ei saanut kertaakaan OG:n pelaaja hengiltä, joka jätti OG:lle mahtavan rahallisen edun. Lopulta kartta loppui OG:n eduksi lukemin 16-9.
Nuke:
Toisena nähtiin G2:n valinta, joka oli Nuke. Kartta jatkui kierroksesta toiseen erittäin tasaisena, eikä ottelun voittajaa voitu arpoa missään vaiheessa. CT-puoliskolta aloittanut OG kairasi puoltenvaihdossa seitsemän kierrosta, jonka jälkeen mentiin tauolle. T-puolelle päästyään OG:n peli lähti jälleen rullamaan. 30 kierroksen jälkeen OG juhli Nuken 16-14-voittoa sekä 2-0-otteluvoittoa.
Voitosta OG etenee alemman kaavion toiselle kierrokselle, jossa vastaan astelee FaZe – Nip ottelun -voittaja. Toisen kierroksen ottelu pelataan torstaina kello 21.00 alkaen.
G2 puolestaan matkaa pelaamaaan 9-12. sijoituksista yhdessä GODSENTIn ja Northin kanssa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Suomalaisen Brawl Stars -pelin ensimmäinen World Finals -turnaus pelataan viikonloppuna
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!