”Voi hyvä luoja! Tämä oli p*rseestä!” Twitch-striimaaja putosi jäihin suorassa lähetyksessä

Twitch-striimaaja EJipt putosi yleisönsä kauhuksi jäihin keskellä pohjoista pimeyttä.
Twitch on kovaa vauhtia laajenemassa myös pelaamisen ulkopuolelle ja erityisesti IRL-striimien (in real life) suosio on kasvamaan päin. Kuitenkin ympäritössä liikuttaessa kaikkea yllättävää voi sattua ja tapahtua.
Mainessa asuva IRL-striimaaja EJipt on tunnettu Twitchissä erikoisestä elämäntilanteestaan, sillä hän asustaa vuoden 1976 koulubussissa keskellä metsää. Yleensä striimaajan lähetykset pitävät sisällään metsissä samoilua tai perinteisellä puuliedellä kokkailua.
Kuitenkaan 9. tammikuuta kyse ei ollut rennosta kokkailusta, sillä järven jäällä käveleskellyt EJipt putosi yllättäen jääkylmään veteen. Jäällä kävellyt striimaaja ei huomannut jäässä ollutta tuoretta aukkoa, ja täysin yllättäen hän huomasi olevansa kaikkine välineineen veden varassa. Leike lähetyksestä alapuolella.
”Voi hyvä luoja! Tämä oli p*rseestä! Voi ei, olen kylmissäni! Olen kylmissäni!”, järkyttynyt striimaaja ähisi noustessaan jäistä.
Onneksi EJipt selvisi hurjasta tilanteesta vammoitta, ja myöhemmin hän esitteli lämpimässä bussissa palelevia käsiään.
Lähde: Dexerto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena
- CS:n supertähti tekee paluun
- Team Falcons taas MOUZ:ia vahvempi
- MOUZ jyräsi välieriin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio
- MOUZ aloitti huipputurnauksen voitolla
- Palloliittolta uusi aluevaltaus – järjestää Rocket Leaguen –turnauksen
- Legendaarinen CS2-organisaatio myynnissä
- MOUZ:n taival päättyi Melbournessa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Team Vitalitylle tappio