Veikkaus yhteistyöhön ENCEn kanssa – Veikkauksen suuret suunnitelmat kilpapelaamisen suhteen
Veikkaus kertoi eilen sivuillaan ryhtyneensä yhteistyöhön ENCEn kanssa.
Veikkaus ilmoitti uudesta yhteistyösopimuksesta ENCEn kanssa sivuillaan.
”Yhteistyön tavoitteena on tukea uutta strategiaamme ja puhutella esportsista kiinnostuneita pelaajaryhmiämme heitä kiinnostavalla tavalla – ennen kaikkea heitä eri tavoin osallistaen. Haluamme olla entistä lähempänä pelaajiamme ja kuunnella heitä tarkemmin”, sanoo Veikkauksen brändi- ja markkinointijohtaja Suvituuli Tuukkanen.
ENCE on lähiaikoina noussut kansainvälisellä menestyksellään Suomesta koko maailman tietoisuuteen. Sponsor Insight tutki keväällä 2019 eri urheilulajien suosiota Suomessa. Esports nousi nuorten aikuisten miesten, eli 18-29-vuotiaiden, keskuudessa suosituimmaksi lajiksi. Jopa 53% ikäryhmän miehistä oli kiinnostunut kilpapelaamisesta, jääkiekon kiinnostaessa 52 prosenttia nuorista miehistä.
”Olemme nähneet selkeästi monista mittareistamme, miten esports on noussut vauhdilla lajiksi, joka kiinnostaa ja aktivoi suomalaisia. ENCE:n rooli on ollut tuossa kehityksessä suuri. Yhteistyösopimuksen myötä voimme jatkossa palvella vielä entistä paremmin e-urheilusta kiinnostuneita asiakkaitamme ja tarjota heille sekä jännitystä että elämyksiä”, Tuukkanen toteaa.
ENCE signs @Veikkaus_fi as a Main Partner 
Veikkaus has signed a significant contract with Finland’s most successful and internationally renowned esports organization ENCE
veikkaus.fi/fi/yritys#!/ar…
ence.gg/article/ence-s…
#EZ4ENCE #esportsfi
Veikkaus has signed a significant contract with Finland’s most successful and internationally renowned esports organization ENCE
#EZ4ENCE #esportsfi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HLTV julkaisi CS2:n pelipaikkojen parhaiden finalistit
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen lähdössä? – NAVI kartoittaa korvaajaa
- Vuoden katsotuimmat E-urheilutapahtumat julkaistu
- Team Falcons -pomo kiistää siirtohuhut
- Aleksi ”Aleksib” Virolaista ja Jimi ”Jimpphat” Saloa huhuillaan huippujoukkueeseen
- Call of Dutyn luoja on kuollut
- SEUL on julkaissut uudet pelaaja- ja edustussopimuspohjat
- Suomalaiskolmikko ehdolla CS2:n vuoden parhaiksi
- MOUZ ehdolla vuoden CS2-joukkueeksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pettyi putoamiseen
