Tyler ”Ninja” Blevinsin mielestä fysiikkamoottorin vaihdos saattaa tuoda Fortniteen muitakin isoja muutoksia
Epic Gamesin yllättävä ilmoitus fysiikkamoottorin vaihdosta sai huippusuositun striimaajan hieman pois tolaltaan ja pohtimaan melko villejäkin tulevaisuudennäkymiä pelille.
Fortniten odotettu Chapter 2:sen kakkoskausi sai julkaisupäivämäärän ja samalla Epic tarjoili melkoisen yllätyksen kertoessaan vaihtavansa pelin fysiikkamoottorin kokonaan uuteen Chaos-engineen.
LUE MYÖS: Vihdoin päivämäärä julki Fortniten seuraavalle kaudelle – samalla menee vaihtoon myös pelin fysiikkamoottori
Tulevat muutokset saivat kuitenkin pelin yhden suosituimmista striimaajista huolestumaan, kun Tyler ”Ninja” Blevins totesi, ettei oikein edes kykene käsittämään muutoksen laajuutta. ”Onko mikään peli koskaan vaihtanut moottoriaan kesken kaiken? Enkä tarkoita nyt jatko-osia, tarkoitan ihan oikeaa peliä”, Ninja arvuutteli hänen lähetystään seuranneelta yleisöltä.
Vaikka Ninja itse toivoi alkuvuodesta jotain uutta hänen mielestään jämähtäneen pelin piristämiseksi, ei hänkään osannut odottaa näin radikaalia muutosta. ”Tämä tulee muuttamaan kaiken”, Ninja totesi lähetyksessään. ”Minulla on niin paljon villejä arvauksia. Voin vain kummastella.”
Pohtiessaan miten merkittävästä muutoksesta voisi olla kyse, Ninja arvaili muuttaisiko Epic Games pelistään jotekin sille keskeisintä. ”Mitä jos he vaikka poistavat rakentamisen? Olen tosissani, luulen, että tulemme näkemään joitain todella radikaaleja muutoksia”, hän tiivisti.
Lähde: Dexerto.com
Kuva: Quinn Harris / Getty Images.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Natus Vincere hankki 15-vuotiaan lupauksen – poseeraa s1mplen kanssa kuvassa vuonna 2018!
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Epic Games Store tarjoaa suomalaisen klassikkopelin ilmaiseksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen G2 jatkoon helposti! Pelissä jäätävä clutch
- Derken Fnatic voitti lohkon – ”Tämä on kuolemanlohko meidän takiamme”
- hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille
- Tässä ovat majoreiden vaihtopelaajat – mukana allu ja pashaBiceps!
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves otti riveihinsä jälleen yhden huippupelaajan – Koossa komea rosteri