TwitchCon tunnelmia: Suomalaisväriä Twitch Rivals -turnauksessa ja pikapelaamista väärinpäin
Eurheilun toimitus vieraili TwitchConissa yhteistyössä V2.fi:n kanssa.
TwitchCon saapui ensimmäistä kertaa Eurooppaan ja tapahtuman näyttämönä toimi Berliinin CityCube -messukeskus. Jo useana vuonna Yhdysvalloissa järjestetty TwitchCon on erityisesti palvelun käyttäjille suunnattu tapahtuma, jossa sisällöntuottajat, katsojat ja yhteisöt pääsevät kohtaamaan toisensa.
Olikin mielenkiintoista kävellä messukeskuksen käytävillä, sillä koskaan aikaisemmin en ole nähnyt niin monen ihmisen kuvaavan itseään ja toisiaan samassa paikassa. Jälkeenpäin onkin mielenkiintoista miettiä monenko henkilön lähetyksen taustalla käppäilin.
Myös kilpapelaaminen oli tapahtumassa vahvasti edustettuna, sillä TwitchConin aikana järjestettiin Twitch Rivals -turnaukset Apex Legendsin ja League of Legendsin parissa.
Poiketen tavanomaisista kilpapelaamiseen liittyvistä turnauksista, Twitch Rivals ei tuo yhteen ainoastaan maailman kärkipelaajia. Mukana oli myös tunnettuja streamaajia ja muita yhteisölle tuttuja hahmoja.
Apex Legends turnauksessa oli kova suomalainen edustus, sillä Anssi ”AndyPyro” Huovinen taisteli tiensä turnauksen viidennelle sijalle. Huikealla sijoituksella Huovisen tiimi Wakanda Trihards nettosi 22 000 dollaria (artikkelikuvassa AndyPyro taistelemassa karsintaturnauksessa).
Ok awesome #TwitchRivals tournament behind me, we fot 5th total and made 22,000$ bank!!
Tomorrow from 10 am streaming from @TwitchPrime LAN lounge and having a meet and greet 1 pm!!!!
See you there tomorrow OK!?
Tomorrow from 10 am streaming from @TwitchPrime LAN lounge and having a meet and greet 1 pm!!!!
See you there tomorrow OK!?
Taitojaan pystyi koettelemaan kilpapelaamisen lisäksi myös muilla tavoilla. Speedrun-areenalla katsojat pääsivät ihailemaan uskomattomista pelien pikajuoksuista.
Satuin todistamaan legendaarisen Battletoadsin läpikahlauksen. Oman mausteensa äärimmäiseen hankalaan peliin antoi se, että kyseistä teosta pelannut streamaaja The Mexican Runner taituroi Battletoadsin ajo-osuuden läpi selkä ruutuun päin.
Ei siinä voinut muuta kuin alaleukaansa roikottaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Natus Vincere hankki 15-vuotiaan lupauksen – poseeraa s1mplen kanssa kuvassa vuonna 2018!
- ”Vähän harmitti kun puoli Hartwall-areenaa joi HAVU:n piikkiin”, Arctic Invitational -turnauksen yleisö tilasi juomia HAVU:n laskuun
- Epic Games Store tarjoaa suomalaisen klassikkopelin ilmaiseksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen G2 jatkoon helposti! Pelissä jäätävä clutch
- Derken Fnatic voitti lohkon – ”Tämä on kuolemanlohko meidän takiamme”
- hREDS kiinnitti Topi “LYNXi” Kaupin – vanha pelaaja Samppa sai kylmät kiitokset
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille
- Tässä ovat majoreiden vaihtopelaajat – mukana allu ja pashaBiceps!
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- 100 Thieves otti riveihinsä jälleen yhden huippupelaajan – Koossa komea rosteri