Turku Game Academy aloittaa avoimen pelitoiminnan tavoitteellisen kilpapelaamisen rinnalle
Turun Game Academy aloittaa avoimen pelitoiminnan tavoitteellisen joukkuepelaamisen rinnalle.
Turku Game Academy (TGA) on ilmoittanut aloittavansa avointen peliryhmäsessioiden järjestämisen 11.3. lähtien. Harjoittelu ja pelaaminen tapahtuu Jyrkkälän nuorisotalolla sijaitsevassa Nexus-pelitilassa.
Avointen ryhmien kautta kaikki pelaamisesta kiinnostuneet pääsevät peliharrastuksen pariin ilman paineita pitempiaikaisesta sitoutumisesta. Kuitenkin avointen iltojen kautta osa pelaajista voi aloittaa vakavamman ja tavoitteellisen kilpapelaamisen.
Ryhmille järjestettäviä pelisessioita on tulevaisuudessa maanantaisin ja torstaisin. Torstaisin pelaaminen tapahtuu valitun teemapelin ympärillä, kuten esimerkiksi ensimmäiset kaksi viikkoa harjoitellaan Overwatchin merkeissä ja tämän jälkeen siirrytään seuraavan pelin pariin.
TGA velvoittaa, että pelien ikärajoja seurataan ja jokaisella pelaajalla tulee olla pelin lisenssi omistuksessaan. Tämä tarkoittaa, että kyseinen peli tulee olla hankittuna omasta takaa.
Game Academy on Turun kaupungin nuorisopalveluiden osa, joka pyrkii tarjoamaan nuorille suunnattua tavoitteellista kilpapelitoimintaa. TGA on toiminut aktiivisesti jo vuodesta 2016 lähtien.
Lähde: Turku.fi
LUE MYÖS:
- Elias ”Jamppi” Olkkonen ja Nikita ”Derke” Sirmitov samassa VALORANT-joukkueessa
- FaZe Clan pulassa Budapestin major-turnauksessa
- Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen paljasti miksi jätti Dota2:n – ”En pitänyt Dota-yhteisöstä”
- ENCE:ssä pelannut CS2-legenda lopettaa kilpapelaamisen – ei jätä lajia
- SEUL piti syyskokouksensa – hallitukseen uusia jäseniä
- CS2-major alkaa maanantaina – runsaasti suomalaismielenkiintoa
- HAVU jatkoon European Pro Leaguessa
- EA Sports ei julkaise F1-peliä
- The Game Awardsin ehdokkaat julkaistu
- Majorin voittanut CS-joukkue pohtii paluuta