Topias ”Topson” Taavitsainen siirtyy tauolle kilpapelaamisesta – Ansainnut alle kahdessa vuodessa yli 5 miljoonaa dollaria
Topias ”Topson” Taavitsainen on ilmoittanut, että hän on aikeissa siirtyä tauolle kilpapelaamisesta.
Asia kävi ilmi Topsonin julkaisemasta Twitter-viestistä, jossa hän ei kuitenkaan määritellyt tarkemmin suunnittelemansa tauon pituutta. Tekstissä hän kertoi aikovansa ottaa lomaa voidakseen viettää aikaa perheensä kanssa ja miettiäkseen omaa tulevaisuuttaan.
OG:n 21-vuotias tähtipelaaja on voittanut kahteen otteeseen himoitun The International -mestaruuden, ja hän on ansainnut lyhyen uransa aikana noin 5,4 miljoonaa dollaria. Topsonin ura maailman kärkipelaajana on kestänyt alle kaksi vuotta, ja jo tuossa ajassa hän on noussut maailman viiden menestyneimmän kilpapelaajan joukkoon.
Vuosi sitten nähtiin vastaavanlainen tilanne, kun Anathan ”ana” Pham lähti väliaikaisesti joukkueen riveistä TI8-turnauksen jälkeen. Hän kuitenkin palasi OG:n riveihin kauden loppupuolella. Toivotaan, ettei Topsonin – varsin ansaittu – tauko kestä ihan näin kauan.
Myös toinen suomalainen Dota 2 -pelaaja Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen on kertonut pitävänsä taukoa kilpapelaamisesta.
LUE MYÖS: Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen pitää paussin kilpapelaamisesta – Ei ole mukana kauden avauksessa
I think it is time to say a huge thanks to everyone who has been supporting me on my Dota2 journey so far. A lot has happened in less than two years. From streaming some dotes at home to two time TI champion.
Big thanks to my teammates, family and all of you fans! (1/2)
Big thanks to my teammates, family and all of you fans! (1/2)
To celebrate our victory at TI9, there is a discount on my website! (2/2)
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”