”Tekisin sen uudestaan”, Hongkongin mielenilmausten puolesta puhunut Hearthstone-pelaaja ei kadu päätöstään
Koko pelimaailma kohahti, kun Hearthstone Grandmasters -turnauksessa lokakuussa pelannut Chung ”Blitzchung” Ng Wai huusi suorassa Twitch-lähetyksessä: ”Vapauttakaa Hongkong! Aikamme vallankumous!”
Tapaus itsessään herätti vähemmän huomiota kuin pelaajan saama rangaistus. Blizzard teki nopean linjauksen ja Blitzchung sai ensin vuoden pelikiellon, joka lopulta lyhennettiin – valtavan kritiikin vuoksi – puoleen vuoteen.
People Make Games -kanavan haastattelema Hearthstone-pelaaja Chung ”Blitzchung” Ng Wai toteaa, että hän ei kadu päätöstään puhua hänelle itselleen tärkeän aiheen puolesta. ”Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, niin tekisin sen uudestaan”, pelaaja toteaa.
Tästä huolimatta Blitzchung on edelleen pettynyt tapaan, jolla Blizzard lopulta suhtautui tilanteeseen. Hän myös paljastaa ottaneensa lomaa koulusta tapauksen takia, sillä hän ei ollut tottunut olemaan huomion keskipisteenä. Tämän lisäksi pelaajaa huolestutti Kiinan hallinnon mahdollinen kiinnostuminen hänestä.
Yksinkertaisesta mielenilmauksesta tuli lopulta maailmanlaajuinen puheenaihe, joka hallitsi vuonna 2019 käytyä keskustelua pelimaailmassa.
Katso koko haastattelu uutisen yläpuolelta.
Lähde: Kotaku
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Nikita ”Derke” Sirmitev ja Elias ”Jamppi” Olkkonen aloittivat vuotensa voitolla
- Topias ”Topson” Taavitsaisen joukkueelle tappio
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle