Team Liquid kaatoi paras viidestä -ottelussa ruotsalaisen Fnaticin kartoin 3-2. Finaali oli alusta loppuun huippujännitystä koko rahan edestä.

Cache ruotsalaisten valtakuntaa

Tämä Sydneyn huikea finaali sai alkunsa Fnaticin valitsemassa Cachessa. Kartta alkoi ruotsalaisittain fantastisesti joukkueen napatessa CT-puolellaan 9-0 johdon. Liquid pääsi kuitenkin mukaan peliin Jacky ”Stewie2k” Yipin tyylikkäällä 1v2-tilanteen voittamisella savujen seassa. Tämä ei kuitenkaan lopulta pelastanut Liquidia, vaan ensimmäinen kartta meni Fnaticille 16-10.

ESL Counter-Strike

@ESLCS
THAT IS IMPOSSIBLE!! HOW DID @Krimz DO THAT?!?
#IEM

Overpass tiukkaa vääntöä

Toisessa kartassa mentiin Liquidin karttavalintaan Overpassiin. Kartan povattiin olevan selkeästi suotuisampi Liquidille, mutta Fnaticilla oli sanansa sanottavana. Liquid aloitti kartan vahvasti huolimatta Fnaticin pistoolierän voitosta. Terroristipuolella aloittanut Liquid nappasikin Overpassissa jo 6-1 johtoaseman ennen kuin Fnatic pääsi mukaan peliin. Ensimmäinen puoli meni kuitenkin hyökkäävälle joukkueelle eli Liquidille numeroin 9-6.

Toisen puoliskon pistoolierä näytti myös kääntyvän Fnaticin leiriin, mutta Nicholas ”nitr0” Cannella päätti pysäyttää ruotsalaiset voittamalla 1v3-tilanteen. Ruotsalaiset eivät kuitenkaan hätääntyneet, vaan tekivät lopulta ottelussa melkoisen nousun nousemalla takaa 13-12 johtoon. Eivät hermot pettäneet kuitenkaan Pohjois-Amerikkalaistenkaan leirissä, vaan Liquid kairasi lopulta itselleen elintärkeän 15-13 johdon ja lopulta 16-14 voiton.

ESL Counter-Strike

@ESLCS
A 4K in the round for @nitr0 to clutch out the pistol round! 💪

#IEM

Mirage Liquidin hallinnassa

Kolmas kartta oli Mirage ja sen oli valinnut Fnatic. Liquid ei antanut ruotsalaisille yhtään armoa, vaan laittoikin ensimmäisen puoliskon omiin nimiinsä lukemin 9-6. Toiselle puoliskolle hyökkäysasemiin siirtynyt Liquid tekikin Fnaticista selvää melko tehokkaalla kädellä ja näin kolmas kartta Liquidille numeroin 16-8. Alkoi jo näyttää siltä, että seuraava kartta olisi ottelun viimeinen, sillä Fnatic ei ole ollut vakuuttava Liquidin yhtenä parhaimpana pidetyssä Dust 2:ssa.

ESL Counter-Strike

@ESLCS
God damn!
@NAFFLY comes flying through the site and wins the 1v2
#IEM

Mutta mitä kävikään Dust 2:ssa?

Liquid pääsi aloittamaan Dust 2:n CT-puolella ja se voittikin ensimmäisen pistoolikierroksen Russel ”Twistzz” Van Dulkenin kauniin ässän myötä. Fnatic näytti kuitenkin omia taitojaan nappaamalla ensimmäiseltä puoliskolta mukavan 9-6 johdon.

ESL Counter-Strike

@ESLCS
USP GOD @Twistzz
#IEM

Toisella puoliskolla Liquid siirtyi hyökkäämään, mutta oli kuitenkin loppuottelun ottavana osapuolena. Fnaticin puolustus oli järkähtämätön ja Liquid jäikin hyökkäyksissään aseettomaksi sekä erättömäksi Fnaticin voittaessa ottelun 16-6. Tämän jälkeen voitiin vain miettiä, miten usein Liquidille oli käynyt juuri näin. Viidenteen karttaan mentäessä mikään ei ollut varmaa ja Liquidin täytyi koota rivinsä nopeasti Infernoon.

ESL Counter-Strike

@ESLCS
That's a huge round for @Xizt - a 3k! 💪

#IEM

Finaalin loppuhuipennus

Finaalin viimeinen koitos taisteltaisiin Infernossa. Liquid aloitti ottelun vahvalla CT-puolella ja ottikin ottelussa jo mukavan 10-2 johtoaseman. Ensimmäinen puolisko päättyi lopulta Pohjois-Amerikkalaisille 11-4, Twistzz:n viimeisen kierroksen huikean neljän frägin puolustuksen ansiosta.

ESL Counter-Strike

@ESLCS
THIS GUY IS INSANE! @Twistzz
#IEM

Toisella puoliskolla nuori kanadalainen jatkoi vahvoja pistoolinäyttöjään. Tällä kertaa Van Dulken otti hyökkäyspuolella 4 tärkeää tappoa ja avusti täten pistoolikierroksen voitolla Liquidin johdon kasvamista lopulta jo 14-4. Ruotsalainen Fnatic halusi kuitenkin tarjota Sydneyn yleisölle viihdettä koko rahan edestä napaten seuraavat viisi kierrosta. Liquid ei kuitenkaan tiukkojen kierrosten jälkeen pelästynyt, vaan otti hieman huonomman oston turvin ottelupisteen tilanteessa 15-9. Paremmalla ostolla seuraavaan kierrokseen lähtenyt Liquid ei erehtynyt ja nappasi ottelusta 16-9 voiton.

Liquid on hävinnyt tähän mennessä kymmenessä finaalissa ja joutunut tyytymään toiseen sijaan. Nyt oli viimein Pohjois-Amerikkalaisten aika rikkoa kirous ja tiputtaa apina selästään. IEM Sydneyn arvokkaimmaksi pelaajaksi valikoitui lopulta nuori Russel ”Twistzz” Van Dulken.

Intel® Extreme Masters

@IEM
Once again congratulations to @TeamLiquid - your #IEM Sydney 2019 CHAMPIONS!