Tappio ja voitto – ENCE katkaisi Vitalityn voittoputken!

Cs_summit 4 -turnauksen kolmas päivä on käynnissä ja lohkovaiheen kymmenestä ottelusta on nyt kahdeksan takanapäin.
Tällä kertaa ENCE sai vastaansa koko tapahtuman läpi puhtain lukemin purjehtineen Team Vitalityn. Ranskalainen joukkue pääsi osoittamaan hurjaa taistelukuntoaan myös suomalaisia vastaan. Kuten kaikki muutkin ENCE:n pelit turnauksen aikana, myös kohtaaminen Vitalityn kanssa päättyi lukemin 1-1.
Ensimmäinen ottelu käytiin Overpass-kartalla, jossa suomalaiset pääsivät starttaamaan CT-puolella. Hyvästä aloituksesta huolimatta ENCE ei pystynyt haastamaan ranskalaisjoukkuetta ja Vitality onnistui kaappaamaan itselleen kierroksen toisensa perään. Lopulta ensimmäinen kohtaaminen päätyi 16-7 Vitalityn kunniaksi.
Seuraavaksi katse suunnattiin kohti Nukea, jossa puolestaan Vitality pääsi aloittamaan pelin CT-puolella. ENCE sai jälleen hyvän avauksen ja joukkue ennätti kuromaan pelin 4-2 tilanteeseen. Tilanne kuitenkin synkkeni nopeasti ja lopulta puolet vaihdettiin ENCE:n kannalta huolestuttavin 6-9 lukemin.
CT-puolella ENCE pääsi loistamaan, ja joukkue otti yhteensä kymmenen peräkkäistä kierrosta, voittaen kohtaamisen tuloksella 16-9.
Lohkovaiheessa kaikki turnaukseen osallistuvat joukkueet pelaavat toisiaan vastaan kaksi kertaa ja ottelut ratkaistaan paras yhdestä -formaatilla. Molempien taisteluiden tulokset käsitellään erillisinä otteluina.
Lohkovaiheen neljä menestyneintä joukkuetta jatkavat matkaansa sunnuntaina pelattaviin pudotuspeleihin.
Joukkueet
Team Vitality – 7
NRG – 5
ENCE – 4
Team Liquid – 3
Ghost Gaming – 2
Renegades – 1
Lähde: RFRSH Entertainment – BLAST Pro Series Madrid – Joao Ferreira
- Kaksi suomalaista CSGO-valmentajaa siirtyy Kiinaan
- JANO:n liito loppui kesken
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI komeasti puolivälieriin
- JANO taistelee Nordic Mastersin voitosta – MOUZ jäi lohkovaiheeseen
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin huipputurnauksessa
- Miljoonan dollarin palkinto ei riittänyt – Valorantin mestarijoukkueen pelaajille palkanalennus tai lähtöpassit
- NAVI aloitti ESL Pro League Season 18 -turnauksen vakuuttavasti
- Suomalaispelaaja sai sopimuksen ison Valorant-seuran kanssa
- Ensikertalaisjoukkue juhli Apex Legendsin maailmanmestaruutta
- Joona ”Serral” Sotala juhli kovan turnauksen voittoa
- NaVi kerää rahaa Ukrainalle – s1mple kaivoi kuvettaan jättisummalla
- Riot Games paljasti laajan ottelumanipulaatiotapauksen – yhteensä 14 pelaajaa syytetty
- Elisa Mastersin finalistit selvillä
- TOP 10: Parhaat pelit samalta sohvalta pelattavaksi
- CS-legenda tekee paluun pelikentille
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Fnatic juhli Elisa Mastersin voittoa
- PuBG:n maailmanmestaruudesta taistelee kaksi suomalaista
- Suomalainen Esports-organisaatio konkurssiin
- E-urheilun olympialaiset tulossa? KOK järjestää e-urheilun olympiaviikon ensi kesänä