Tappelussa ollut Astralis-tähti sai kenkää

Astralis tiedottaa purkaneensa Kristian ”k0nfig” Wienecken sopimuksen. Astraliksen mukaan purku tapahtui yhteisymmärryksessä.
K0nfig joutui myrskynsilmään Maltalla pelatuissa Major-karsinnoissa, kun hän joutui jättäytymään joukkueesta sivuun. Hän oli tietojen mukaan ollut osallisena tappelussa, jonka tiimmellyksessä häneltä murtui nilkka. Sen vuoksi häneltä jäi Maltan turnaus väliin.
K0nfig julkaisi oman versionsa Maltan turnauksen tapahtumista. Hänen mukaansa paikallinen ovimies olisi haukkunut ja uhkaillut tanskalaista ja vaati häneltä 5000 dollaria. Sen jälkeen ovimies olisi k0nfigin mukaan potkaissut häntä päähän, jonka seurauksena ja tippui portaat alussa selviten kuitenkin mustelmilla.
k0nfig päätti lähteä miehen perään ja seuranneessa tappelussa hän mursi nilkkansa. Lisäksi hän syytää ovimiehen potkineen häntä useita kertoja ja pölli kaupan päälle puhelimen.
K0nfig joutui nilkkaleikkaukseen ja kuntouttaa tällä hetkellä itseään.
- Ikävä tragedia – 19-vuotias Valorant-pelaaja on kuollut
- Intian e-urheilutähdet keräsivät rahaa junaonnettomuuden uhreille
- ENCE teki huiman nousun CSGO:n maailmanlistalla
- ENCE upeasti IEM Dallasin voittoon
- Seitsemän ukrainalaista CSGO-pelaajaa jätti palaamatta maahan ajallaan
- ENCE upeasti suoraan välieriin huipputurnauksessa
- VALORANT-tähti aikoo vaihtaa CS:n puolelle
- ENCE takoi ennätyksellisen taloudellisen tuloksen
- VALORANT-ammattilainen sai vankeutta ottelumanipulaatiosta
- ENCE eteni huipputurnauksen pudotuspeleihin
- NaVi kerää rahaa Ukrainalle – s1mple kaivoi kuvettaan jättisummalla
- Riot Games paljasti laajan ottelumanipulaatiotapauksen – yhteensä 14 pelaajaa syytetty
- Elisa Mastersin finalistit selvillä
- TOP 10: Parhaat pelit samalta sohvalta pelattavaksi
- CS-legenda tekee paluun pelikentille
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Fnatic juhli Elisa Mastersin voittoa
- PuBG:n maailmanmestaruudesta taistelee kaksi suomalaista
- Suomalainen Esports-organisaatio konkurssiin
- E-urheilun olympialaiset tulossa? KOK järjestää e-urheilun olympiaviikon ensi kesänä