Suomeen perustettiin elektronista urheilua vaaliva hyväntekeväisyysyhdistys
Suomeen on perustettu Proud to be a Gamer -hyväntekeväisyysyhdistys, joka pyrkii edistämään elektronista urheilua.
Lyhennettynä POG ry:n tarkoituksena on järjestää erilaisia tapahtumia ja tempauksia, joiden avulla yhdistys kerää rahoitusta valikoituihin hyväntekeväisyyskohteisiin. Samalla POG ry tuo kilpapelaamista esille uudessa valossa.
”Kipinä yhdistyksen perustamiseen syttyi kun järjestimme ensimmäisen #esportstekeehyvää -hyväntekeväisyysottelun 7.12. ja totesimme että haluamme tehdä näin myös jatkossa. Luonnollinen jatkumo oli perustaa yhdistys toiminnan tueksi.
Haluamme olla mukana tukemassa alan kasvua ja kehittää toimintaa yhteisöllisyyden kautta. Toiminnallamme pyrimme mahdollistamaan pelaamista myös niille joilla ei välttämättä siihen olisi muuten mahdollisuutta.” Kommentoi yhdistyksen puheenjohtaja Olli-Pekka Villa.
Mukana on tuttuja naamoja kotimaisen kilpapelaamisen saralta, kuten Joel Harkimo, Starsquad Eventin toimitusjohtaja Olli-Pekka Villa, selostaja Tomi ”toMi” Pitkänen ja onpa POG:n riveihin eksynyt myös toimituksesta tuttu Kalle ”gaLezki” Kareinen.
Harmillisesti yhtään naispelaajaa ei ole löytänyt tietään POG ry:n riveihin.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- xQc huijasi Twitch-turnauksessa – menetti Shroudin kunnioituksen ja päätyi huutokilpailuun Tyler1:n kanssa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Version1 korvasi Vanityn – uusi IGL on tuntematon
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- Braxton ”swag” Pierce lopettaa CS:GO-uransa – aikoo tähdätä ammattilaiseksi Riotin uudessa FPS-pelissä!
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”